15.9.2019

Sudan paikallaan

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa (www.sss.fi) 15.9.2019


Olipa taas jännittävä viikko! Ensin kerrottiin, että Jutta Urpilaisen salkun sisältö selviää aivan kohta. Tällainen meno on vakiokamaa tositelevisio-ohjelmissa, joissa milloin tullimiehet, milloin poliisit tutkivat ihmiset tavaroita.
Dramaattisemmaksi tarina kääntyi, kun saatiin kuulla, että nyt on päivä, jolloin Urpilaisen salkku ratkeaa. Eihän se mitään ratkennut, vaikka siihen on pakattu koko Euroopan ulkopuolinen maailma.

Euroopan unionin komissiossa on varsinaisen puheenjohtajan lisäksi kolme johtavaa varapuheenjohtajaa ja viisi varapuheenjohtajaa. Varavarapuheenjohtajia ei ole, vaan loput 18 ovat vain ihan tavallisia komissaareja.
Vaikka virallisesti Urpilaiselle kuuluvat kansainväliset kumppanuudet, hän keskittyy ennen muuta Euroopan ja Afrikan väleihin. Ei kuitenkaan mannerten väliseen Välimereen, sillä se kai kuuluu liettualaiselle Virginijus Sinkevičiuksille, jonka salkussa hölskyvät valtameret.
Asiantuntijoiden mukaan Afrikka-salkun painoarvo selviää ajan myötä. Elämänsä ilman minkäänlaista salkkua tallustelleiden kriitikoiden mielestä se on vain jotain, joku djiboutti ohi kulkiessaan.

Kansainvälisten kumppanuuksien hoito vaatii matkustamista. Afrikkaa kiertäessä mittariin kertyy beninkulma poikineen. Reissaamista helpottaa, jos ei kärsi keniakiasta eikä ole muutenkaan pahasti algeerinen.
Rohkeuttakin tarvitaan, sillä etukäteen ei voi tietää, mihin sambiaispesään päänsä työntää.
Vieraista vaikutteista ei tarvitse olla huolissaan. Eurooppalaisen elämäntavan suojelemiselle on nimetty oma komissaari, kreikkalainen Margaritis Schinas. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kirjoitti Schinasille, että eurooppalaisen elämäntavan ytimessä ovat solidaarisuus, mielenrauha ja turvallisuus, mutta yhtä lailla siellä ovat arvokkaat kansalliset piirteet kuten suomalaisten viinanhakuretket, monacolainen verotus ja saksalaiset sisäkengät.

Komissaareilla on avustavaa henkilökuntaa, mutta myös suomalaisista poliitikoista löytyy sopivaa Afrikan matkaseuraa. Mauritaniaan tai Mauritiukselle Urpilaisen mukaan lähtee luontevasti jyväskyläläinen meppi Pekkarinen.
Suomalainen Afrikka-komissaari tekee Tšadin kundeja tavatessaan tutuksi myös suomalaista kulttuuria. Itsestään selvä vientituote ainakin eteläisen naapurimantereen länsireunalle ovat forssalaiset muusikkoveljekset Mika ja Turkka Mali.

Ei kommentteja: