9.6.2019

Edistetään kehittämistä

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 9.6.2019

Kaipaatko vaihtoehtoista kesälukemista, jotain muuta kuin kovaksi keitettyä jännitystä pehmeissä kansissa? Juuri sinulle on koottu uusi hallinnon sanakirja. Saatavana myös audiomuodossa, sillä hallinto kuuluu heillekin, jotka haluavat siirtyä kuvakirjoista suoraan äänikirjoihin opettelematta välillä lukemaan.
Sanakirja on saanut innoituksensa pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitusohjelmasta, jossa luvataan kiinnittää erityistä huomiota viranomaiskieleen.
Avoimella menettelyllä, rajoitetulla menettelyllä, puitejärjestelyllä, neuvottelumenettelyllä, kilpailullisella neuvottelumenettelyllä tai suorahankinnalla tapahtuvien teokseen kohdistuvien hankintojen lisäämistarkoituksessa ohessa seuraa valikoituja esimerkkejä kyseessä olevan teoksen sisällöstä.

HALLINTO. Esimerkiksi: hallinnossa on tapahtunut virhe, hallintoon pitää tehdä muutoksia. Käytetään yhteyksissä, joissa syyllinen on tiedossa, mutta häntä ei haluta nimetä.
JOHTO. Kts. hallinto.
MONIAMMATILLINEN. Erimielinen.
PROSESSI. Ikuinen.
PROJEKTI. Prosessin esiaste.
TILAPÄINEN. Pysyvä.

KEHITTÄMINEN. Pitäisi aloittaa uudelleen alusta, mutta se on liian työlästä.
EDISTÄMINEN. Vältetään näkyvää jarruttamista. Esimerkiksi: edistetään projektilla prosessin kehittämistä.
SOPEUTTAMINEN. Nostetaan veroja ja maksuja, vähennetään palveluita.
TARKISTAMINEN. Useimmiten taksojen tarkistaminen. Tarkoittaa hintojen korotusta.

HAASTAVA. Asiayhteydestä riippuen vaikea, erittäin vaikea tai mahdoton – joka tapauksessa jotain, johon kukaan ei vapaaehtoisesti tartu.
TOIMINTAYMPÄRISTÖ. Paikka, alue tai tilanne, joka estää sekä toiminnan että toiminnan kehittämisen. Kts. kehittäminen.

SELVITYS. Hankitaan sopivaa tietoa, joka tukee tehtyä päätöstä.
LISÄSELVITYS. Hankitaan sopivaa tietoa tehdyn päätöksen kumoamiseksi.
KUULEMINEN. Tilaisuus, jossa kansalaiset voivat keskustella asioista, joihin eivät voi enää vaikuttaa. Kahvia ja pullaa.
VAIHTOEHTO. Vaihtoehtoja etsitään, mutta niitä ei löydetä, joten sanaa käytetään vain, kun vaihtoehtoja ei ole. ”Tämä on ainoa vaihtoehto.”
TILAJÄRJESTELY. Esimerkiksi koulun, päiväkodin tai terveysaseman sulkeminen.

ILMIÖ. Ilmiö lisää tuskaa. Kaikki liittyy kaikkeen, mikä tekee päätösten vaikutusten arvioinnin mahdottomaksi. Käytössä koulujen opetussuunnitelmissa yhdyssanassa ”ilmiöoppiminen” sekä Antti Rinteen hallitusohjelman teossa.
”Hankitaan sopivaa tietoa tehdyn päätöksen kumoamiseksi.”

2.6.2019

Ulkojäällä

 Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 2.5.2019

Olen ollut viime päivät ulkona – tai oikeastaan minä olen ollut enimmäkseen sisällä ja aika moni muu ulkona, esimerkiksi puolialastomana suihkulähteessä.
Jääkiekon MM-huuma ei ole tarttunut minuun niin kuin ei oikein muukaan kilpaurheiluinnostus. Voitot ja tappiot eivät juuri kosketa, tulokset eivät ui uutisvirran pinnalla. Jokin reseptori puuttuu. Vaiva on pitkäaikainen, ja se kattaa kaikki lajit.

Tilastokeskuksen mukaan joka toinen suomalainen käy urheilutapahtumissa. Eniten kiinnostavat joukkuelajit ja ennen muuta jääkiekko.
En väheksy urheilua, en urheilijoita, enkä yleisöä ja olen melkein kade niille, jotka jaksavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen huutaa äänensä käheäksi, kun joku tekee maalin, torjuu maalin tai ehtii maaliin ennen muita. Tai niille, joiden korvien väliselle kovalevylle on tallennettu rajaton määrä anekdootteja ja tuloksia ja jotka pystyvät niitä järjestelemälle tekemään osuvia pika-analyysejä.

Koulupoikana valehtelin kavereille jonkin ison turnauksen aikana, että olin pudonnut kotona tuolilta, kun Suomi teki maalin. En usko, että kukaan uskoi.
Keräsin pelaajakortteja niin kuin muutkin, vaikka en erottanut kypäräpäisiä miehiä toisistaan, enkä jaksanut muistaa nimiä tai pelipaikkoja.
Minusta oli kummallista, että koulussa oikean oppitunnin sijasta saatettiin katsoa lätkämatsia tai huurteisten hiihtäjien maaliintuloa
Ne olivat aikoja, jolloin Suomessa vain haaveiltiin kiekkokullasta. Nyt kultaa on tullut jo useamman kerran, ja joka mestaruuden jälkeen puhutaan johtajuudesta ja tarpeellisesta kansankuntaa yhdistävästä tapahtumasta.
Se onkin kiinnostavaa puhetta, kiinnostavampaa kuin urheilutapahtumat, jotka puhetta synnyttävät.
Viluisesti värisyttävä piirre menestyshuumassa on sotavaltion kytkeminen harmittomaan ajanvietteeseen. Hävittäjät eivät nouse rauhan aikana saattamaan Helsinki-Vantaata lähestyvää matkustajakonetta ilman korkeimman johdon määräystä tai siunausta.
Epäilemättä ne olivat valmiudessa myös Tel Avivista palaavan Daruden varalta.

Tämän tunnustuskirjoituksen päätteeksi lupaan, että ensi syksynä kiusaan läheisiä toistamalla itseäni.
Kun yhteinen Ylemme alkaa taas näyttää elävää kuvaa, jossa sulavat miehet ja naiset sivakoivat lumisessa maisemassa numero rinnassa, ihmettelen yhtä vilpittömänä kuin ennenkin: onhan tämä uusinta, ei kai hiihtokisoja sentään järjestetä joka vuosi?