30.11.2018

Puusta pitkään

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 25.11.2018

Ennen vanhaan koulun käsityöt oli jaettu teknisiin töihin ja tekstiilitöihin. Enää näin ei ole. Tuorein esimerkki rajat ylittävästä tekemisestä on tasavallan presidentin puolison juhlapuku.
Rouva Jenni Haukiolle on tehty itsenäisyyspäiväksi puku koivusta. Ratkaisulla arvostetaan ympäristötekoja.
Vaikka sananlasku sanoo, että sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella ompelimo, koivu on oikea valinta, sillä pihkaisen havupuun käyttö aiheuttaisi kiusallisia tilanteita viimeistään tanssilattialla.

Puujalkavitsien harrastajalle koivukuituinen kolttu on suora syöttö jalkaan.
Voisi veistellä vaikka, että kyllä monen daamin asuun käytetään melkoisesti tuohta, vaikka se ei olisikaan puumerkkivaate. Varmaa on, että muillakin materiaaleilla kuin koivulla pääsee lehteen.
Toivoa sopii, että kättely etenee sujuvasti, eikä kukaan tee tikusta asiaa ja jää puhumaan puuta heinää.
Juhlien emäntää pyydetään tietysti tanssiin koputtamalla puuta, mutta kuinka pahasti voi käydä, jos torvisoittokunta saa poljennollaan yleisön liekkeihin?
Ilmeisiä kysymyksiä ovat niinikään, lyökö koivupuku muiden rouvien leningit laudalta, voiko peittävällä iltapuvulla ottaa kantaa avohakkuisiin ja haukkuuko Lennu vahingossa väärää puuta.

Tällä tavalla puujalkoja voisi kolistella, mutta koska linnan juhlat ovat arvostettu asia niin kuin isäntäparikin, antaa olla.
Palataan sen sijaan siihen, mistä lähdettiin eli kouluun. Siellä teknisiä töitä tehdään jo koulua rakennettaessa.
Syksyn ilmiö ovat olleet koulujen romahtavat katot.
Kyse ei ole ilmiöoppimisesta. Siinä lähtökohtana ovat kokonaisvaltaiset, todellisen maailman ilmiöt. Kattojen romahtaessa ajatus kulkee päinvastaiseen suuntaan: ei voi olla totta!

Asioita voi käsitellä ja opetella monella tavalla, myös laulamalla. Muutamassa koulussa on syksyn mittaan keräännytty pihalle tapailemaan vanhaa lastenlaulua, jossa lattia muuttui katoks ja katto lattiamatoks. Oli hepokatti maantiellä poikittain -sanoilla alkavan laulun hepokatti ei viittaa kiellettyihin päihteisiin eikä karvaiseen lemmikkiin.
Hepokatit ovat hyppiviä hyönteisiä, jotka muistuttavat heinäsirkkoja, mutta ovat eri heimoa. Heinäsirkka taas on se otus, joka toisessa lastenlaulussa vain soittaa viuluaan, kun muurahaiset rakentavat.
Tämän luonnonilmiön voisi yksinkertaistaa niin, että heinäsirkka on pihalla valmis viihdyttämään, kun koululaiset pakenevat muurahaisen rakentamasta talosta. On makuasia, kumman puuhia arvostaa.

– Mitä meinaat, pysyykö katto paikoillaan vai pitäisikö vielä vahvistaa tukia?
– Ei kannata.

18.11.2018

Pienet edellä, isommat perässä

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 18.11.2018

Alle vuoden ikäinen vauva tarvitsee hyvän vuorovaikutussuhteen toiseen ihmiseen, mieluusti vanhempaan. Se luo turvallisuutta.

Vierailu odottavan perheen kodissa paljastaa, että lapsi kaipaa muutakin. Jo ennen syntymäänsä hän osaa haluta vaatteita kengistä alkaen, tuutulauluja soittavan kalan ja jos ei muita leluja niin ainakin sängyn ylle kattoon ripustettavan himmelimäisen esineen.

Yleensä syntymätön vaatii myös tulevaan huoneeseensa uudet tapetit. Jotkut ovat jo ennen maailmaan tuloaan huomanneet, että osakkeisiin kannattaa sijoittaa.

Täytettyään vuoden ihminen alkaa vaikuttaa yhä enemmän asioihin ja tapahtumiin.

Kun pieni lapsi tutustuu läheisiin ihmisiin ja ympäristöön, hänelle pitää alkaa asettaa rajoja. Niin hänestä kasvaa vähän vanhempana rajoja vastaan tappeleva kapinallinen, joka tekee maailmasta parempaa.

Pikku hiljaa lapsi kasvaa ja alkaa toimia aina vain enemmän omillaan. Touhutessaan lapsi onnistuu ja innostuu, mutta myös epäonnistuu ja pettyy, mistä selviytyäkseen hän tarvitsee aikuista. Niin kuin tarvitsee aikuinenkin.

Ennen esikoulua lapsi alkaa opettaa isovanhemmilleen kodin sähkölaitteiden käyttöä.
Varsinaisen kouluiän lähestyessä lapsesta tulee yhä itsenäisempi.

Tähän asiaa Salossa on törmätty ikävällä tavalla. Lapset muuttavat kaupungista pois. Koska heillä ei ole omaa rahaa, ei pitkiin taipaleisiin tarkoitettuja kulkuvälineitä eikä edes mopoautoon ohjaamiseen oikeuttavaa ajokorttia, vanhempien pitää lähteä mukaan.

Salon väkiluku laskee kahdesta syystä. Toisaalta nykyisiä salolaisia kuolee enemmän kun uusia syntyy, toisaalta kaupungista muutetaan enemmän kuin kaupunkiin. Pois muuttajat ovat lapsiperheitä ja nuoria aikuisia. Saloonkin muutetaan, mutta tulijat ovat iäkkäämpiä ihmisiä.

Kehitys näkyy muun muassa kaupungin viihdetarjonnassa. Tänä syksynä estradeilla vierailevat pakinoitsijan ikäluokkaa olevat nuoruuden sankarit, ehtoopuolen artistit Ismo Alanko ja Edu Kettunen ja Pelle Miljoona.

Miten tästä tilanteesta selvitään? Kääntämällä tappio voitoksi, sopeutumalla.

Moottoritien varrella Salosta kertovien mainosten teksti vaihdetaan. Väestörakenteesta huolimatta ei mennä niin pitkälle, että ”seuraavana Salo” -tiedonannon tilalle vaihdettaisiin ”lopuksi Salo”.

Sen sijaan nuorille aikuisille suunnataan lämminhenkinen viesti: tule Saloon, isovanhempasi ovat jo täällä.

11.11.2018

Isiä ja ihmisiä

 Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 11.11.2018
 

Olet törkeä ja kauhea ihminen!
Jotain tämän tapaista isä voi kuulla uhma- tai teini-ikäisiltä lapsiltaan isänpäivien välissä. Tai seitsemänkymppiseltä Donald Trumpilta, jos isä sattuu olemaan toimittaja.
Vaikka Yhdysvaltain presidenttiä ei enää pitäisikään läntisen maailman johtajana, hän on joka tapauksessa viisinkertainen isä ja kahdeksankertainen isoisä. Mitä jos hänen yksinkertaisia metodejaan soveltaisi isänpäivän kunniaksi myös kotioloissa?
– Perheesi pitäisi olla todella häpeissään, että sillä on sinun kaltaisesi lapsi!
Ei kuulosta hyvältä. Ei kypsä aikuinen puhu noin.

Kahden lapsen isä Alexander Stubb kilpaili miesten viikolla Euroopan kokoomuksen kärkiehdokkuudesta komission puheenjohtajaksi.
Muut isät seurasivat henkeään pidätellen, eivätkä turhaan, sillä taas opittiin uutta. Kun itseluottamusta riittää, oman tappion voi kääntää kansalliseksi voitoksi.
– Suuri saavutus pienelle Suomelle, sanoi Stubb hävittyään äänestyksessä selvin luvuin.

Tällaisia puheita kuuntelemalla isä on valmistautunut isänpäivään. Erityisesti häntä on kiinnostanut, mitä isästä sanotaan, mutta enemmän kuin isistä viime aikoina on puhuttu setämiehistä.
Setämiehiä on monenlaisia, ja heitä esiintyy kaikkialla. Setämies on vanhempi herra, joka voi olla fiksu, mahtaileva tai epävarma, mutta parhaimmillaankin jonkinlainen ongelma – jos ei ole Pekka Haavisto, Matti Rönkä tai Jukka Haapalainen.
Toivottavasti jokaiselle setämiehelle löytyy kuitenkin se oikea tätinainen tai toinen setämies.
Nyt tässä kyllä eksyttiin aiheesta, sillä paljosta puheesta huolimatta isät ovat setiä tärkeämpiä.

Isänpäivä virallistettiin Suomessa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Sen paikka kalenterissa on puoli vuotta toukokuisen äitienpäivän jälkeen.
Useimmissa pohjoisen pallonpuoliskon maissa isänpäivä on kesällä. Suomessa ja naapureissa sitä vietetään aidossa nordic noir -hengessä vasta, kun kesäinen maa on kuihtunut kuin Badding Somerjoen kopioimassa iskelmässä.

Isä avasi radion ja kuuli, kuinka Miessakit ry:n puheenjohtaja Timo Laaninen puhui isistä ja miehistä. Laanisen ääreen kannattaa pysähtyä, sillä hän on entinen keskustan puoluesihteeri ja nykyinen Malmin seurakunnan pastori.
Kaikki lähtee kotoa, sanoi Laaninen. Niin se on, tietää isäkin. Kaikki lähtee kotoa. Ennen pitkää myös lapset.