28.10.2018

Hiski ja tiski

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 28.10.2018



Viime vuosisadan alussa Suomesta lähti Amerikkaan enimmillään yli 20 000 siirtolaista vuodessa. Heidän joukossaan Atlantin taakse muutti räätälin taidot opetellut Hiski Salomaa. Vuosi oli 1909, ja silloin vielä Möttö-sukunimeä käyttänyt Hiski oli 18-vuotias.
   Neulan ja langan lisäksi Salomaa osasi pyörittää säveliä ja sanoja. Hänen levyttämistään 18 laulusta tunnetuimpiin kuuluu Tiskarin polkka.
   Kupletissa kuvataan herrasväen palvelijan elämää. Kertosäkeessä toimenkuva tiivistetään astioiden tiskaamiseksi ja lattian lakaisemiseksi luudalla.
   Piian työpäivät ovat pitkiä, viikkolepo jää vähiin, ja vapaata on vain yhtenä iltana viikossa: "kyllä torstai meitä nyt lohduttaa".

Pomojen ja omistavan luokan työsuhde-etuihin kuuluu se, että alaiset haukkuvat, vaikka aina ei olisi edes aihetta. Tiskarin polkassakin sanotaan suoraan, mitä keittiön puolelle poikkeavasta emännästä ajatellaan, sillä "joskus kun ämmä on kitsiin tullu, niin siellä se huutaa kuin puolihullu: Ootko sä laittanu ukolle ruokaa? Hälle nyt kahvia tuokaa!"
   Laulussa ei kerrota muista palkollisista, joten työntekijöitä lienee alle kymmenen. Vaikka kuvaus on paikoitellen hyvinkin tarkkaa, laulun minän järjestäytyminen jää epäselväksi, samoin työnantajan.
   Tekstissä ei viitata kilpailukykyä parantaviin työehtojen muutoksiin, mutta ei myöskään irtisanomissuojan heikentämiseen. Oletettavasti asioista on sovittu paikallisesti.
   Tehtävien monipuolisuus edellyttäisi työn vaativuuden arviointia, mutta sitä ei ole tehty tai sitä ei ainakaan mainita, vaikka "koirakin tarttee ulkona käyttää, kissalle kuppi täyttää!"

Hiski Salomaa ei ole ainoa amerikansuomalainen, jonka työmarkkina-analyysit ovat saaneet julkisuutta.
   Tällä viikolla Suomessa vieraili puhumassa myöhempien aikojen lännen lokari, taloustieteen Nobelilla palkittu professori Bengt Holmström.
   Hän oli avaamassa Helsingissä kansainvälistä taloustieteen tutkijakoulua, mutta Massachusettsin yliopiston professori sai toistaa tutut teesinsä myös Yleisradion haastattelussa.
   Ammattiyhdistysliike on itsekäs, ja se pitää tarvittaessa pakottaa hyväksymään työehtojen heikennyksiä, sanoo ruotsalaisen dynamiittitehtailijan perintörahoilla palkittu tiedemies.
   Holmströmin mielestä lakkoilu irtisanomiskiistassa kertoo siitä, että Suomessa ei ymmärretä työn muutosta.
   Muutos on itse asiassa kesken. Lakkoilevasta työväestä pääsee eroon, kun työt siirretään roboteille. Sen jälkeen tahtia määräämään ei tarvita välttämättä professoria, eikä ihmistä ensinkään, tiesi jo Hiski Salomaa:
   "Papukaija huutaa: Piikaa, piikaa!"

Ei kommentteja: