16.9.2018

Paha virhe

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 16.9.2018


Uutisista, hyvää ilta. Kello on puoli yhdeksän, ja näytämme teille kuvan kanssa sen, mitä olette kuulleet radiosta pitkin päivää tasatunnein.
Eduskunta on aloittanut syysistuntokauden. Parlamentaarikot lähtivät lomalle näivettyneinä ja palasivat päivettyneinä.
Rouva puhemies ja 199 edustajaa odottavat pulpeteissaan jännittyneinä, milloin päästään päättämään kansan yhteispäivystyspisteiden keinonahkapenkeillä kuumeisesti odottamasta sote-uudis…krooooohhh…
Anteeksi.
Vielä on kuitenkin hiljaista ja rauhallista, joten kerrataan viime viikkojen tapahtumia.
Kansanedustaja Paavo Väyrynen aikoo osallistua ensi vuonna eduskuntavaaleihin, eurovaaleihin, euroviisuihin ja väärillä vapaan miehen papereilla Bachelor Suomeen.
Väyrynen tunnusti juuri tehneensä yhden erittäin pahan virheen antaessaan aikoinaan keskustan puheenjohtajuuden Esko Aholle.
Mitä sanoo tähän vaihtoehtoisen historian asiantuntijamme?
Hän sanoo, että siitä on 28 vuotta ja muistuttaa, että vuonna 1990 Suomessa alkoi ilmestyä Nintendo-lehti ja katsotuin kotimainen elokuva oli Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla.
Ja sitten siirrymme ja politiikasta kulttuuriin.
Ulkoministeri Timo Soini (sin.) herättää pahennusta pusuttamalla plokissaan Argentiinan senaattia, joka hylkäsi abortit mahdollistaneen lain. Argentiina on hänestä muutenkin hieno maa, koska istuva paavikin on sieltä.
On myös kysytty, mitä Soini aikoo tehdä tulevaisuudessa. Yrittääkö hän jatkaa politiikassa, siirtyä pihvikarjan kasvattajaksi pampalle vai onko mielessä muita asioita?
Mitä tähän sanoo muiden asioiden asiantuntijamme?
Hän sanoo, että et itkeä saa, sillä mielessä on todellakin jotain aivan muuta. Argentiinan historiasta on kirjoitettu hieno Evita-musikaali, ja ulkoministerin onkin kuultu harjoittelevan Eva Peronin roolia.
Vielä ei tiedetä, miten tarina edesmenneestä presidentin puolisosta muutetaan entiselle puoluejohtajalle sopivaksi, mutta tunnetun sävelmän keskeinen viesti kuitenkin säilyy:
– Jos sorruin moniin mielettömyyksiin, sanani pidin. Mitä rikkauteen tulee ja maineeseen, tahtomattani ne sain, vaikka niitä vain näytinkin janoavan.
Ja lopuksi sitaatti pääministeriltä, jotta saamme sotella alkaneen vyyhden siististi nippuun:
– Ja kyllä minun täytyy sanoa, että ihan poliittisestikin tämän hallituksen uskottavuuden näkökulmasta olisi todellakin hölmöä kaataa tämä sote-ratkaisu.
Näin sanoi pääministeri Alexander Stubb (kok.) syksyllä 2014.
Krooooohhh…
Anteeksi.

Ei kommentteja: