27.5.2018

Uhon tietä kuljen

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 27.5.2018

Parahin kollega, valitettavasti emme voi tavata kesäkuussa, vaikka niin oli puhetta. Olen saanut asiasta peruutuslakivaliokunnan mietinnön, ja siinä ehdotetaan, että tapaaminen perutaan nyt ja siirretään myöhempään ajankohtaan, jos sinua vielä kiinnostaa.
Minun täytyy tunnustaa, että olen loukkaantunut siitä, mitä sinun varaulkoministerisi sanoi. Hän kutsui minun varapresidenttiäni tietämättömäksi ja tyhmäksi. Ymmärrät varmaan, että emme voi olla tekemisissä ennen kuin olen selvittänyt, kuka tämän tiedon on vuotanut.

Lähestyn sinua poikkeuksellisesti kirjeellä. Yleensähän minulla on tapana viestiä napakasti Twitterissä.
Kun poliitikko tiivistää ajatuksensa, syntyy sanontoja, jotka saattavat elää pitempään kuin sanojansa.
Kaikkihan me muistamme nämä suomalaiset klassikot:
Minä juon nyt kahvia, sanoi pääministeri Harri Holkeri.
Puhun niin totta kuin osaan, sanoi pääministeri Anneli Jäätteenmäki.
Sori siitä, sanoi valtiovarainministeri Alexander Stubb.
Tänä keväänä listalle nousi nuoremman polven haastaja.
Kaikilla meillä on kuule rajoitteita, sanoi kansanedustaja Susanna Koski, joka ei ainakaan vielä ole ministeri.

Ennen vanhaan puhuttiin lentävistä lauseista. Yhteisömediallisena aikana tokaisuista tulee meemejä, joita kierrätetään ja versioidaan verkossa.
Minusta on harmillista, että huippupoliitikkojen lausahduksille naureskellaan, vaikka niillä olisi filosofinen pohja. Esimerkiksi ”puhun niin totta kuin osaan” kiteyttää hienosti relativistisen käsityksen, että mitään yleisesti pätevää ja pitävää totuutta ei ole.
”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita” on myös viisas muistutus siitä, että kukaan ei ole täydellinen.
Toisaalta rajoitteita on erilaisia, vaikka ei puhuttaisikaan ydinaseiden rajoittamisesta.
Kaikkien rajoitteet eivät estä heitä osallistumasta täysivaltaisesti yhteiskunnan toimintaan ja päätöksentekoon, pikemminkin päinvastoin.

Hyvä ammattiveli, eniten minua harmittaa kuitenkin se, että osoitatte avointa vihamielisyyttä ja uhoatte ydinaseillanne.
Mutta niin kuin jo sanoin, olen kuitenkin valmis tapaamiseen joskus myöhemmin. Sitä odottaessa muistutan kaikella ystävyydellä, että ydinasearsenaalini on massiivinen ja vahva.

Ei kommentteja: