9.10.2016

Kaksisuuntaista

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 9.10.2016

Kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljelys on ihan onnenkauppaa.
     Vuosi sen jälkeen, kun viisaus oli julkaistu Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa, pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti päättikin laajentaa toimintaansa muoviteollisuuteen. Vaikutukset heijastuvat edelleen salolaiseen elinkeinoelämään.
     Toisaalta myös tehtailu voi olla onnenkauppaa. Tehtaan kohtalo riippuu siitä, kuka tehtaan milloinkin omistaa.
     Tästä lisää myöhemmin, sillä onnella on iso rooli monessa muussakin inhimillisessä toiminnassa.

Salossa kuusi ja lisänumeroa toivat onnekkaalle lottoajalle 140 000 euroa. Se on suuri summa. Veikkauksen pääjohtajan pitää paiskia töitä yli neljä kuukautta saadakseen saman verran palkkaa – ja Olli Sarekoski joutuu maksamaan vielä veroakin toisin kuin lottovoittaja.
     Veikkauksen pääjohtajan palkka on perusteltu, sillä hänen vastuulleen ollaan siirtämässä rahapelien lisäksi valtion yhtiöiden ja laitosten johtaja-arvonnat.
     Kelan pääjohtajaksi valittiin tällä viikolla arpaa heittämällä Elli Aaltonen. Kelan tehtäviin kuuluu muun muassa vähäosaisimpien auttaminen. Pääjohtaja itse ei ole syrjäytymisvaarassa, sillä hän on lehtitietojen mukaan lähellä keskustaa.

Voisi olla, että meillä ei olisi Cheekiä, mutta onneksi on. Hän kertoo sekä uudessa kirjassaan että kaikissa sen takia tehdyissä haastatteluissa kärsivänsä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Bipolaarisuutta on usein vaikea erottaa masennuksesta, joka puolestaan jäytää Amerikan pomoa Bruce Springsteeniä.
     Toivottavasti supertähtien sairauskertomukset auttavat meitä hyväksymään ja ymmärtämään sairauksia lähipiirissämmekin.
     Laulajat puhuvat psyykeongelmista, mutta kyllä niistä on laulettukin. Kaikki muistavat Bipolan vaarin talon, hiiala hiiala hei, ja sen, millaista on elämä, kun joskus tekis ja toisinaan sitten taas ei.

Ja nyt takaisin Uskelanjokilaaksoon.
     Hella Lighting lopettaa entisen Talmun tehtaan Suomessa ja siirtää tuotannon etelämmäksi, samoilla pituuspiireillä Suomen kanssa sijaitsevaan Romaniaan.
     Talmu sai alkunsa, kun maanviljelijä alkoi valmistaa navetassaan muovimukeja. Kaksisuuntaisten virtausten Euroopassa on mahdollista, että vauraan Suomen maaseudulta viedään tehdas Romaniaan ja Romanian maaseudulta tulee köyhä kerjäläinen Suomeen. Ja mukikin on pahvia.

Ei kommentteja: