15.3.2015

Pieni ja keskisuuri sanasto

Eduskuntavaalien ehdokaslistat ovat valmiit, ja vanha eduskunta lopetti työnsä. Kampanjointi kiihtyy. Vaaliteltoissa puhutaan suurista asioista. Keskustelu sujuvoituu, kun kaikki osapuolet ymmärtävät käsitteet samalla tavalla.

YRITTÄJYYS. Vaalipuheiden keskeinen teema. Aivan juuri on keksitty, että yrityksissä on työpaikkoja ja että työttömyys vähenee, jos työpaikkoja saadaan lisää. Erityisen arvokkaita ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Yrittäjiä on kahta lajia. Toiset tekevät töitä yötä päivää, eikä käteen jää edes omaa palkkaa. Toiset tekevät töitä yötä päivää, myyvät yrityksensä ja rikastuvat. Näiden välissä oleva yrittäjä ei ole yrittänyt tarpeeksi.


NATO. Nato on aviomiehen sisar, mutta liittymistä voi kannattaa sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajakin. Sisaria on useita kokoja, myös pieniä ja keskisuuria.


SOTE. Jouluun asti tehtiin himmeliä. Sitten himmeliä alettiin purkaa, ja purkamisessa päästiin jo keskisuureen himmeliin, mutta ei pieneen. Kun sote kaatui, päättäjät olivat tyytyväisiä siihen, että kaaduttiin kuitenkin eteenpäin. On kuitenkin makuasia, onko mukavampi elää kuhmu takaraivossa vai naama ruvella.


TYÖ. Työ etusijalle, sanoo kokoomus. 200 000 uutta työpaikkaa, sanoo keskusta. Reilu työ, oikeudenmukainen palkka, sanoo SDP. Ja niin edelleen. Kaikesta päätelleen pienen ja keskisuuren työläismuurahaisen on vaalien jälkeen aina vain parempi olla.


TALOUS. Talous pyörii kolmen sanan ympärillä. Ne ovat tulot, menot ja velka. Tuloja on liian vähän, ja menoja on liikaa. Velkaa pitäisi ottaa lisää, mutta ei saa. Näkemys yhdistää pienet ja keskisuuret ikäluokat. Emme saa jättää velkaa lastemme maksettavaksi. Tätä mieltä ovat niin kaksi- kuin kuusikymppiset ehdokkaat. Tätä mieltä ovat jopa lapsettomat.


JOHTAJUUS. Se on hukassa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan mukaan suurin osa suomalaisista kaipaa vahvoja johtajia, jotka palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen. Pieni maa ei silti tarvitse suurmiehiä. Pienet ja keskisuuret riittävät.


Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 15.3.2015

Tilaa täältä: "Pakinalähetys - pakinoita ja kirjoituksia pakinasta"

8.3.2015

Jäähyväiset aseille

Kop! Kop!

"Tulkaa sisään! Käykää peremmälle!"

Teimme työtä käskettyä. Huoneessa kauppias kätteli meidät ja kysyi, mitä asiaa vierailla oli.

Menimme suoraan asiaan: "No kun meillä on sota."

Kaupppias pudisteli päätään ja sanoi: "Tulitte väärään paikkaan. En halua olla missään tekemisissä sodan kanssa."

"Mitäs nyt tehdään?" me ihmettelimme.

"Tarkentakaa hieman toiveitanne", neuvoi kauppias.

Mietimme hetken. "Meillä on konflikti", ehdotimme.

"Miettikääpä vielä", ehdotti kauppias.

Mietimme.

"Meillä on tilanne."

"Millainen tilanne?"

"Meillä on kriisi."

"Hyvä. Miten voin auttaa?" kysyi kauppias.

"Tarvitsemme aseita."

"Olen pahoillani, mutta taisitte sittenkin tulla väärään paikkaan. Ei minulla ole aseita."

Osasimme jo miettiä käskemättäkin. "Tarvitsemme taisteluvälinemateriaalia."

"Sitä kyllä löytyy", sanoi kauppias. "Kenelle materiaali on tarkoitettu?"

"Sotilaille."

"Anteeksi?" ihmetteli kauppias ja ilmehti siihen malliin, että meidän piti taas miettiä ennen kuin sanoimme mitään.

Hetki siinä meni, mutta sitten ehdotimme: "Erikoisjoukoille."

"Erikoisjoukoille löytyy vaikka mitä. Paljonko laitetaan?" kysyi kauppias.

Annoimme ostoslistamme. Kauppias lukaisi sen läpi ja sanoi: "Pojat hoitavat lastaamisen. Me voisimme mennä vaikka syömään."

Iltapäivällä tavarat olivat autossa, ja lähdimme ajamaan kotiinpäin. Kajautimme yhteislaulun:

"Jäähyväiset aseille,  joilla elämää tuhotaan! Tervetuloa taisteluvälinemateriaali, jolla kriisitilanteita hallitaan."

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 8.3.2015