29.9.2013

Pyhät, arjet

Aurat kirskuvat taivasta vasten. Kurjilla on muuttoaika!
Kurjista kurjin, Stephen Elop, pakkaa laukkujaan Helsingissä ja valmistautuu palaamaan ison veden taakse konelinnun siivillä.
Ja mitä jää meille? Jää siskoksemme tuuli yön, se laulaa laulujaan.
Kurjan Elopista tekee hänen kurja elämäntilanteensa. Elop on eroamassa vaimostaan, minkä takia hän ei voi palauttaa Nokia-kaupasta saamaansa 18 miljoonan palkkiota. Vaimo kuulemma vie siitä  osansa, vaikka mies itse ei ottaisikaan rahoja.
Moni on sitä mieltä, että rouva kyllä ansaitsisi puolikkaan, vaikka Elop ei saisikaan kokonaista.

Stephen Elopin kunniaksi sanottakoon, että hän ei ole vainonnut suomalaisten vapaapäiviä, mutta hän onkin johtanut firmaa, jonka tuotantolaitoksissa on tehty työtä yötä päivää, pyhät ja arjet.
Elinkeinoelämän keskusliitto sen sijaan on sitä mieltä, että arkipyhät syövät tuottavuutta, ja ne pitäisi siirtää lauantaipäiville.
EK:n johtajat ovat oikeassa. Kannattaa käydä tarkistamassa vaikka ensi loppiaisena – joka sattuu olemaan maanantai – kuinka moni on tuottavassa työssä Eteläranta 10:ssä.


Kyselyjen mukaan kansalaisten enemmistö vastustaa loppiaisen ja helatorstain siirtämistä launtaipäivälle. Joidenkin mielestä ajatusta pitäisi kuitenkin viedä vielä pidemmälle. Miksi vappua ei siirrettäisi pysyvästi viikonloppuun?
Turha vaiva. Vappu on suomalaisen työn juhla, joten eiköhän se poisteta kalenterista kohta kokonaan.


Sellaistakin ajattelua on, että työaikaa pitäisi lyhentää ja vapaata lisätä. Miksi kalenteriin ei siis lisättäisi yhtä palkallista vapaapäivää.
Nokia myi matkapuhelinbisneksensä Microsoftille 3. syyskuuta. Siinä meillä on uusi arkipyhä: eloppiainen.

23.9.2013

Kuin kuka tahansa meistä

Talvisin ne, jotka eivät viitsineet liikuntatunneilla pelata suojaamatonta jääkiekkoa Halikon koulukeskuksen kaukalossa, saivat kiertää kartanolenkin. Loppumatkan pituutta ja reittiä varioitiin, mutta alku kuljettiin koivujen reunustamaa puistokujaa pitkin Joensuun kartanon ohi.

Niissä nurkissa oli aina hiljaista. Kartanossa ei tapahtunut mitään kiinnostavaa.

Kaksitoista vuotta sitten Joensuun kartano sai uuden isännän ja armon, jotka palauttivat nimen ruotsinkielisen muodon ihan Åminne lupineen.

Björn Wahlroos ei kartanokaupoillaan liittynyt ihan tavallisten talollisten joukkoon, joka yrittää ikuisten pikku remonttien keskellä pitää rännit kiinni räystäissä, laminaatit lattiassa ja mielenterveytensä tallessa.

Hän palautti kartanoon vapaaherra Gustaf Mauritz Armfeltin aikaiseen, kahdensadan vuoden takaiseen loistoon ja alkoi ostaa takaisin kartanon vanhoja peltoja. Wahlroos oli myös pystyttämässä Halikon kirjaston seinustalle mallin näköistä, mutta ei kokoista Armfeltin patsasta ja toista kartanon maille, yleisöltä piiloon.

Tällä viikolla julkaistiin Tampereen yliopistossa ryhmätyönä tehty Wahlroosin epävirallinen elämäkerta. Siinä kerrotaan kartanon entisöinnin aikana skootterilla ajelleesta isännästä, mutta harvoin Wahlroosia näkee salolaisissa ympyröissä.

Hän on kuin Mustanaamio, joka toisinaan poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungilla kuin kuka tahansa meistä.
Wahlroosin voi nähdä pikku ostoksilla. Hän kävelee ripeästi kauppakeskuksesta autolleen. Prisman parkkipaikalle ei odota vihreä eskortti.

Wahlroos on myös niin kuin Nokia, joka puuhaa Salossa omiaan aidan sisällä, mutta kun pitää esittää viesti ihmiskunnalle, se tehdään muualla.

On meillä kuitenkin yhteisiä ystäviä,  elintasokuilusta huolimatta. Kartanon fasaanit vaeltavat Halikonjoen uomaa kirkonkylän pihoille. Kun talossa on metsästysvietti vain isoja lintuja ikkunan takaa valvovalla kissalla, koreat kukot saavat palata rauhassa kartanon maille ammuttaviksi.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 22.9.2013

16.9.2013

Kivijalkaa ostamassa

Kauppa se on, joka kannattaa!
Vai kannattaako? Salossa yhden kauppiaan pestaa nuori -kampanja vaihtui syksyn tullen toisen kauppiaan irtisano aikuinen -teemaan.
Muitakin murheita alalla on.
Viime aikoina on erityisesti surtu kivijalkakauppojen kuolemaa, ja ihan syystä, vaikka toisaalta omatoimisuus lisääntyy. Kädentaidot kehittyvät, kun rakentajan pitää tehdä kivijalkansa itse.
Myös käsintehdyt savupiiput ovat yleistyneet savupiipputeollisuuden hiipuessa.

Kivijalan ja savupiipun väliin tehdään talo. Asuintalo voi olla omakoti-, pari-, rivi tai kerros-.
Asunto itsessään on välttämätön, mutta on myös tärkeää, missä asunto sijaitsee. Yleensä ihmiset haluavat ostaa kodin hyvältä alueelta.
Hyvällä alueella on hyvät liikenneyhteydet, mutta ei liikennettä. Hyvällä alueella on hyvin toimeentulevia perheitä, mutta ei lapsia. Hyvällä alueella on vain hienoja taloja, mutta ei kellään niin hienoa kuin meillä.

Taloudellisessa ajattelussa asunto on mielenkiintoinen asia.
Yleensä hintavertailuissa herättää riemua, jos leivän, autojen tai lentomatkojen hinnat ovat laskeneet. Asuntojen kanssa on toisin. Niiden hintojen lasku on huono uutinen.
Tämä johtuu siitä, että asuntomarkkinoilla on vain myyjiä: nykyisiä ja tulevia. Kauppojen välissä asutaan, mikä aiheuttaa vain kuluja ja kulumaa.

Asunnot eivät ole pelkästään kaupan kohteita. Niitä myös rakennetaan. Rakennusteollisuus tosin ennustaa niin huonoja aikoja, että kunnon katetta ei saa edes pellistä.
Seuduilla, joilla on vähän tilaa ja paljon ihmisiä, taloja rakennetaan ylöspäin eli asuntoja pannaan päällekkäin. Korkeimpia taloja kutsutaan pilvenpiirtäjiksi.
– Miksi Salon keskustan uutta kaavaa tehdessä on taivuttu korkeiden talojen rakentamiseen? Eihän täällä ole pulaa maasta.
– Ei olekaan, mutta mitä lähemmäksi pilviä noustaan, sitä enemmän hintoihin saa ilmaa.
Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 15.9.2013

8.9.2013