2.12.2019

Anteeksi vain

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 1.12.2019




Anteeksi, mutta saako tulla laumaan? No, kiitos.
Hyvää iltaa, hyvää iltaa itse kullekin säädylle. Ja anteeksi, että pitkitän esitystä toistamalla tervehdystä, mutta niin on kirjoitettu, ja kirjoituksen mukaan mennään. Ja anteeksi, että puhumme säädyistä, vaikka säätyvaltiopäivät lopetettiin jo vuonna 1906, ja nyt ollaan porvareita melkein kaikki, kun oikein silmin katsotaan.
Niin, siis hyvää iltaa itse kullekin säädylle, sekä isännill´ että emännill´. Ja anteeksi patriarkaalinen jäänne, jossa isäntä tulee ennen emäntää.
Vaikka toisaalta jokainen naispuoliso, joka vapaaehtoisesti kutsuu miestään isännäksi, on ansainnut kaiken patriarkaatin, mitä kaupasta saa.
Nyt tarina ei etene, vaan pikemminkin hyytyy anteeksi pyytelyyn. Anteeksi siitä.
Minä olen Herodes ja kävelen polleana edestakaisin uhoamassa toksisesti ja kehun, kuinka tulin murjaanien maalta, ja tuossapa onkin itse murjaanien kuningas, jonka pitää lankeemaan eteeni polvillensa.
Anteeksi, että yksi meistä esiintyy naama noettuna, mutta luuletteko te, että tällaiseen showhun saa jostain uskottavan näyttelijän! Sillä mennään, mitä on. Ja ovathan eurooppalaiset valkonaamat alistaneet suurta osaa muuta maailmaa ja alistavat vieläkin, että sikäli tässä ollaan liikkeellä ihan tarkistettujen faktojen kanssa, anteeksi vain.
Murjaanien kuningas pyristelee vastaan ja väittää, että minä olen styranki. Olen pahoillani, mutta niinhän minä olen, mutta on sortovaltaa muuallakin. Turkkiin lennetään lomalle, eikä olla moksiskaan Erdoganin touhuista, ja Kiinassa ramppaa kauppavaltuuskuntia presidentin ja kaupunginjohtajien vetäminä välittämättä lainkaan uudelleenkoulutusleireistä. Anteeksi siitä, mutta jos me nyt kuitenkin jatkamme kuvaelmaamme.
Kuulepa, Knihti, oletko nähnyt niitä kolmea itäisen maan viisasta miestä?
Anteeksi, että nyt puhutaan viisaista miehistä, mutta sellainen on perinne. Ja kuka muu kuin ”viisas mies” edes lähtisi kamelilla satojen kilometrien mittaiselle matkalle vuorten yli ja aavikoiden läpi vain siksi, että taivaalla näkyy tähti, joka on aina yhtä kaukana, vaikka kuinka sitä kohti ratsastaisi? Ehkä joku lintubongari.
Anteeksi, että yhden viisaan miehen nimi on Balthasar. Melkein kuin Baltzar, mutta ei ihan, eikä hänellä ole neuvoksen titteliä, joten ei anneta sen pilata esitystä.
Vaikka tässä kuinka ollaan kuninkaita, pyydämme sekä anteeksi että kolikkoa kuppiin ja kynttilän pätkää tähteen.
Mänkki tuolla pyörittääkin tähteä niin, että kohta Mikko tulee kysymään, mitä mieltä Helena ja Jukka ovat pivoteista ja bounceista. Kymppiä ei tule, olen pahoillani.


Ei kommentteja: