16.2.2014

Onnenpäivät

Ulkona oli jo valoisaa, kun Matti heräsi. On maanantaina, myöhästyn koulusta! hän pelästyi.

Ei sittenkään! Nythän on hiihtoloma. Ei tarvitse mennä koululuokkaan nököttämään, vaan saa touhuta ulkona koko päivän, auringonlaskuun asti.

Vasta keitetyn puuron tuoksu hyväili Matin sieraimia, kun hän veti päälleen äidin neulomaan villapaidan. Äiti oli keittänyt myös puuron, joka höyrysi Matin lautasella.

Älä hotki, sanoi äiti, mutta Matti ei kuunnellut. Hänellä oli kiire. Alakoulun luokkatoveri, naapurin Maija, oli myös jo varmasti herännyt.

Matti puki lämpimästi päälleen, juoksi pihalle, otti sukset seinustalta ja suuntasi naapuriin. Maija odotti eilen tehdyn ladun päässä.

Ystävykset hiihtivät metsään. Siellä oli hiljaista.

Yhtäkkiä metsän reunassa rasahti.

Katso, jänis! hihkaisi Maija.

Mattia nauratti. Ei se ole jänis, vaan rusakko. Jänis on talvella valkoinen, rusakko ei, vaikka vaihtaakin karvansa, opetti Matti.

Päiväruuan syötyään lapset suuntasivat järven jäälle. Isä, Matti ja Maijan isä olivat auranneet sinne eilen luistelukentän. Kun järveltä alkoi kuulua iloista naurua ja luistimen terien kirskahduksia, kerääntyi jäälle lapsia muistakin naapuritaloista.

Kun luistelu alkoi väsyttää, oli vielä valoisaa. Lapset ehtivät vielä mäkeen, ja voi sitä kelkkojen kiitoa ja suksien lentoa. Matti rakensi pienen hyppyrinkin.

Illalla sängyssä, kun isä oli jo sammuttanut valon ja mennyt katsomaan iltauutisia, Matti kiitti mielessään Santeri Hirvosta ja Lauri Pihkalaa. Hiihtoloma on hieno asia!

Ennen nukahtamistaan Matti ajatteli vielä, että hänelläkin on joskus lapsia ja lastenlapsia ja lastenlastenlapsia, jotka vuorollaan heräävät auringon kanssa kauniiseen helmikuiseen aamuun ja karkaavat raikkaaseen talvipäivään; joiden päivä kuluu kuin siivillä hiihtoladulla, jäällä, metsässä ja mäessä.

Tämä on meidän elämäämme, tämä on suomalaista! hän ajatteli.
Ja Kekkonen on presidenttinä aina.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 16.2.2014

9.2.2014

Olen huolissaan

Maan virallinen kielipoliisi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus ohjeistaa, että ilmaisu "alkaa tekemään" on hyväksyttävää yleiskieltä. Meidän kaikkien pitäisi alkaa olemaan tästä huolissaan. Päätös on tuore, mutta jo nyt pystyy sanomaan, että väärä.

Tähän asti "alkaa tekemään" -tyyppisen ilmaisun on voinut pitkin hampain hyväksyä kieli poskessa kirjoitetussa laulutekstissä, jossa riimittäjä on tyytynyt ensimmäiseksi mieleen tulleeseen ratkaisuun etsiessään säkeen loppuun pitkää vokaalia.

Aikaisemmin kielenhuollon ohjeena on ollut, että oikea muoto on "alkaa tehdä". Väärää muotoa käytetään niin taajaan, että kielenhuoltajan oli pakko alkaa antamaan periksi.

Kotus löysentää linjauksellaan yleiskieltä, ei kirjakieltä. Toisaalta kirjakielikin on jo vanhentunut käsite, kun lukemiseen käytetään kirjan sijasta kainalossa kannettavaa pientä televisiota.

Myönnytysten tielle lähdettäessä sallitaan huolimaton kielenkäyttö silloinkin, kun on aikaa ajatella eli kirjoittaessa. Kohta vuosiomavastuukortin ja ensihoitoajoneuvon kaltaiset yhdys sanat saa kirjoittaa erik seen, ja sen jälkeen luovutaan possessiivisuffiksista. Toivottavasti kodin kone huoltaja on kielen huoltajaa tarkempi, kun alkaa korjaamaan meidän astian pesu konetta.

Konservatiivi näkee kielen rappiossa yleisen rappion merkit ja kysyy, millä muilla elämänalueilla aletaan sallimaan huolimattomuutta. Tähän asti "alkaa tekemään" on ollut kuin aurinkolasit televisiohaastattelussa, aikamies kaupungilla lahkeettomissa kesähousuissa tai kahvila, jossa asiakas siivoa astiat; ne ovat olemassa, mutta niitä ei pidä hyväksyä virallisesti.

Kieli on tärkeintä, mitä meillä on. Kieltään vaalivat sellaisetkin kansat, joilla ei ole hallinnassaan omaa maa-aluetta. Leviääkö kielellinen laiskuus koko yhteiskuntaan? Juurikin tästä pitäisi alkaa puhumaan.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 9.2.2014

3.2.2014

Jos ja jos

Mikko Paatero haluaa laajentaa poliisien mahdollisuuksia tehdä sivutöitä. Bloggaava poliisiylijohtaja kirjoittaa, että jos poliisit saisivat ajaa vapaa-ajallaan taksia tai olla ravintolan ovimiehinä, Suomen sisäinen turvallisuus paranisi, koska poliisilla on velvollisuus puuttua vakaviin rikoksiin myös vapaa-ajalla.

Miksi tyytyä vain poliisiin?

Jos opettaja ajaisi taksia, hän hiljentäisi huonosti käyttäytyvät kiusaajat auktoriteettinsa turvin yhdellä mulkaisulla.

Jos lääkäri toimisi portsarina, hän voisi arvioida, paljonko sisään pyrkivä asiakas kestää vielä alkoholia ja kirjoittaa täsmällisen reseptin baariin.

Jos olympiakomitean jäsen ekstraisi pirssinä, hän pystyisi vastamaan takapenkin kinastelijoille, onko talvikisakaupungissa hoo ensimmäisen vain toisen ässän jälkeen.

Jos lentokentän tullimies läpivalaisisi ravintolan ovella, kukaan ei pääsisi sisään oman pullon kanssa ja kengät jalassa.

Jos taksinkuljettaja tekisi viraapelitöitä poliisina, hän voisi kuljettaa turvallisuutta uhkaavan kansalaisen kotiin rauhoittumaan ja ottaisi sakon vastaan käteisenä.

Jos kätilö ajaisi taksia, hän voisi ottaa vastaan kaikki lapset, jotka haluavat maailmaan ennen kuin äiti ehtii Tyksiin.

Jos poliisiylijohtaja olisi sivuviraltaan budjettipäällikkö, hänen ei tarvitsisi joka vuosi miettiä, millä perusteella pyytäisi lisää rahaa poliisille.

Jos toimittaja ajaisi taksia, hän voisi muodostaa kansalaismielipiteen ihan itse ja yksin.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 2.2.2014