22.12.2014

PAKINA: Pakkasukkoa odotellessa

Mikä se on, joka ei synny eikä häviä?

Se on energia.

Uskomaton juttu, kun ottaa huomioon, kuinka paljon energiasta puhutaan. Salossa jätteen energiakäytöstä kinastellaan käämit käryten niin, että mikään polttolaitos ei pysty synnyttämään vastaava lämpöä.

Suuremman luokan energiakeskustelua on käyty ydinvoimasta. Tällä erää se huipentui siihen, että Fortum avusti kilpailijaansa Fennovoimaa saamaan ydinvoimaluvan ja Rosatomia pääsemään rakennustyömaalle Suomeen. Fortum saa vastalahjaksi venäläisen Gazpromin omistamalta firmalta Karjalasta ja Kuolasta kuolaamiaan vesivoimaloita.

Yritysjärjestelyä kadehtisi kuka tahansa 1980-luvun lopun nurkanvaltaaja ja kiinteistökeplottelija.
Ydinvoimakuvioissa on edetty kauas puolustusministeri Jyri Häkämiehen ajoista. Ennen kuin Häkämies meni töihin Elinkeinoelämän keskusliittoon hän kävi Washingtonissa sanomassa, että Suomen suurimmat turvallisuuspoliittiset haasteet ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

Nyt Venäjä, Venäjä ja Venäjä ovat suuri energiapoliittinen mahdollisuus.

Gazprom on monialaisena toimijana kuin suoraan James Bond -elokuvasta: yhtiöllä on kaasukenttiä, bensa-asemia, pankki, televisiokanava ja tytäryhtiö, jota konsultoi Paavo Lipponen.

Edellisen virkkeen tuotantoketjun heikoin lenkki on Bond. Tuplanollaseiskalla menee huonosti. Hänellä on käynyt varkaita.

Ensin rosvot ottivat luvatta käyttöön tulevaa Spectre-elokuvaa varten rakennetut maastoautot, joilla piti kaahailla Alpeilla. Seuraavaksi huomattiin, että hakkerit olivat varastaneet elokuvan alustavan käsikirjoituksen.

Nyt pelätään, että juoni paljastuu jo ennen ensi iltaa. Iskeekö James Bond naisen? Romuttaako hän auton? Onko elokuvan viimeinen puolituntinen täynnä räiskettä ja räjähdyksiä? Onko viimeinen repliikki vitsikäs? Ei voi tietää.

Luotettavien brittiläisten tiedustelulähteiden mukaan ensi marraskuussa ensi-iltaan tuleva elokuva päättyy jouluiseen tunnelmaan. James Bond kytkee tonttulakin kulkuseen kätkettyä työkalua käyttäen kynttiläsarjan verkkoon, ja kuusi valaistaan vihreällä sähköllä.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 21.12.2014

30.11.2014

Sydäntä vain puolikas

Torille on pystytte kuusi, ja komissaari Katainen teki paketin, joten joulu saa tulla.

Mutta sitä ennen: tervetuloa seuraamaan uutta kiihkeätempoista sairaalasarjaa Soten syke. Siinä sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen traumapoliklinikan henkilökunta kokoaa himmeleitä ja avartaa yhtä luukkua.

Kuola valuu ja veri roiskuu, kun potilaita tulee ja menee. On jalattomia, kädettömiä ja selkärangattomia, ja välillä meno äityy aivan päättömäksi.

Mistä nyt kohistaan? Sisään tulevat Ruotsin kuningas ja kruununprinsessa, ja kuningas huutaa, että täällä on monivammapotilas, Klingspor, kaks on leukaa, yksi silmä, sydäntä vain puolikas.

Seuraavaksi tiskille hoippuu linkkuveitseksi taittunut kansalainen ja valittaa:

– Vatsaan koskee.

– Jaaha. Ja millä alueella.

–Tässä vatsan alueella, tietenkin.

– Ei vaan millä sote-alueella?

– Häh?

– Länsi-, Itä, Pohjois-, Keski- vai Suur-Suomi?

– En minä tiedä.

– No, mikä tuottajavastuukuntayhtymä?

– Vastuu? Kaipa se ravintoloitsija on vastuussa, jos tämä on ruokamyrkytys.

– Nyt on parempi, että menette ulos noista ovista, joista juuri tulitte sisään. Tämän ei ole mikään komediasarja, vaan asiantuntijavoimin ja parlamentaarisesti taustoitettua draamaa.

Vartija tulee ja tarttuu potilasta kyynärvarresta.

– Haluan puhua ylilääkäri Stubbin kanssa, vaatii potilas.

– Hän ei ole enää palveluksessamme. Hän kirjoitti itselleen lähetteen yksityisvastaanotolle, koska se on kannattavampaa sekä hänelle että yhteiskunnalle eli kaikki voittavat paitsi ehkä sinä.

– Entä apulaisylilääkäri Rinne?

– Hän on eläkeläisten kalastusretkellä siltä varalta, että jollakulla menee koukku sormeen tai uistin korvaan.

Potilas tarttuu viimeiseen oljenkorteen:

– Pääsenkö Sipilän ja Soinin puheille?

– Heidän vastaanottohuoneensa on tuossa vastapäätä eli oppositiossa, mutta herrat kandit eivät ole siellä. Heitä ei ole näkynyt eduskunnan avioliittoäänestyksen jälkeen.

– Missä he mahtavat olla?

Hoitaja kumartuu tiskin yli ja kuiskaa:

– Luulisin, että lakanavarastossa.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 30.11.2014

28.11.2014

Turun Sanomien arvio pakinalähetyksestä. Kriitikko oivaltanut kirjan ja pakinan luonteen: "Lehtosen valtti on kuitenkin vivahteikas sanankäyttö. Teksti saattaa hymyilyttää sanallisella nokkeluudellaan, vaikka käsiteltävä asia olisi menneen talven lumi."

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/705275/Ylistys+pakinalle

Ylistys pakinalle

Kirjat | Turun Sanomat 27.11.2014 03:29 | 0
Asko Lehtonen: Pakinalähetys. Enostone. 115 s.
Pakina on haastava laji. Luetelkaapa nopeasti kymmenen keskeistä 2000-luvun suomalaista pakinoitsijaa. Montako muistitte? Aivan, vaatii vähän miettimistä.
Nykyään kirjoitetaan blogeja ja kolumneja, twiitataan ja päivitetään Facebookia. Pakina kamppailee lukijoista siinä missä muukin lehtimaailma. Kaiken lisäksi pakina kuulostaa sanana vanhahtavalta, menneen maailma touhulta.
Mutta onko se sitä? Salon Seudun Sanomien toimittajan ja pakinoitsijan Asko Lehtosen mielestä ei. Hän todistaa väitteen kokoelmallaan Pakinalähetys. Hauskaa luettavaa, ja sitähän pakina pyrkii olemaan.
Pakina käsittelee usein ajankohtaisia aiheita, mutta ei aina. Kyllä ajattomistakin aiheista pakina syntyy. Ajattomat aiheet ovat siitä hyviä, että nimestään huolimatta ne ovat aina ajankohtaisia.
Lehdessä julkaistun pakinan osalta ajankohtaisuuden ja ajattomuuden kysymys ei ole kovin tärkeä. Päivän pakinasta lukija tietää heti mistä on kyse.
Pakinakokoelman kannalta tilanne on toinen. Jotkut asiat vanhenevat väistämättä ja samalla tylsyy terä, jonka pakinoitsija on sanomistaan varten varta vasten hionut.
Eivät kaikki Lehtosen kokoelmaansa valitsemat pakinatkaan ole säilyttäneet tuoreuttaan. Lehtosen valtti on kuitenkin vivahteikas sanankäyttö. Teksti saattaa hymyilyttää sanallisella nokkeluudellaan, vaikka käsiteltävä asia olisi menneen talven lumi.
Koska olen Lehtosen tavoin puujalkahuumorin ystävä, jaksan aina ilahtua hauskasta sanaleikistä, joka parhaimmillaan kääntää asiat päälaelleen. Tai ei ainakaan ilmaise asiaa, kuten se on aina ennen ilmaistu.
Pakinoiden oheen Lehtonen on kirjoittanut lyhyitä, muun muassa pakinan historiaa, luonnetta, tavoitteita ja nykytilaa valottavia tekstejä. Vaikka hyvät pakinat totta kai toimivat sellaisenaan, selityksittä, asiatekstit tuovat kokoelmaan mukavaa lisäarvoa.
Lisäksi ne omalta osaltaan muistuttavat pakinoinnin vaativuudesta. Hauska ja oivaltava teksti ei synny vitsejä kertomalla. Täytyy olla terävä kynä, laaja yleissivistys ja näkemyksellisyyttä yhdistellä asioita.
KIMMO RANTANEN

23.11.2014

Musta Väinämöinen

Miten maailma on syntynyt? Luojan luomana? Maan ja taivaan yhtyessä? Alkuräjähdyksessä?

No, setä kertoo.

Äkälintu angry bird lenteä lekuttelevi ja etsi pesää, johon voisi laskea munansa. Veen emo, ilman impi nosti polvensa heinämättääksi, ja siihen se lintu muni seitsemän munaa. Ja kun se aikansa hautoi, syntyi maailma ja syntyivät Kalevalan maa ja kansa.

Kalevalaisille tapahtui kaikenlaista jännää, eikä ole ihme, että ennen pitkää suomalaiset päättivät tehdä Kalevalasta kolmeosaisen, kansainvälisen suurelokuvan. Ennen elokuvaa tekijöillä on ollut sormensa pelissä peleissä.

Koska elokuvalla ei ole vielä näyttelijöitä eikä budjettia, kansalliseepoksen versiointiin voi vaikuttaa kansalaismielipiteellä.

Suomessa on ennenkin suunniteltu suurelokuvia suurmiehistä. Mikäli Kalevalalle käy niin kuin Mannerheimille, parin vuoden päästä televisiossa nähdään musta Väinämöinen.

Pohjoismaissa tehdään kansainvälisestikin kiinnostavia jännityssarjoja. Miksei suomalaiseen Kalevalaankin lisättäisi dramatiikkaa Saaren Kyllikin murhalla?

Menestyselokuvaan tarvitaan tähtiä. Suomessa on niin monia hyviä näyttelijöitä, että menestysteos voidaan toteuttaa kotimaisin voimin. Keskeiset miesosat esittää Aku Hirviniemi, naisosat Iina Kuustonen.

Vain yhteen rooliin tarvitaan jenkkivahvistus. Kullervoksi kutsutaan näyttelijä Samuel L. Jackson, jotta saadaan kunnon kiroukset.

Lemminkäinen on luonnerooli melkein kenelle tahansa.Viihdelehtien perusteella näyttelijä ei ota työtään tosissaan, jos ei ole välillä ihan palasina.

Peleissä, lasten animaatioissa ja monessa koko perheen viihdeohjelmassakin on vaikea erottaa, missä tuote loppuu ja oheistuote alkaa. Kalevala on aihe, jonka ympärille on helppo rakentaa laaja tuoteperhe Kantele Hero -konsolipelistä Ilmarin emännän aamiaisleipään.

Varsinaista elokuvatrilogiaa suositummaksi nousevat kuitenkin Ville Haapasalon juontamat televisiosarjat Pohjolan halki 30 päivässä ja Haapasalo Goes Tuonela.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 23.11.2014

11.11.2014

Tämän runon haluaisit kuulla

Salossa oli tänään onnistunut Varsinais-Suomen runoviikon tapahtuma. Paikkana oli hyväksi havaittu kahvila Toinen Keksi.

Oman, ehkä synkeähkön settini loppukevennykseksi esitin, siis luin:





TÄMÄN RUNON HALUAISIT KUULLA

Tätä runoa ei saa kopioida eikä levittää yleisölle
tätä runoa ei saa muistella kotona

tätä runoa ei saa katsoa kun se riisuu itsensä
tämä runo on salarakas oikeuden päätöksellä ja päätös on julkipantu

tätä runoa ei saa lukea ääneen toisten kuullen
korkeintaan kuiskaten
virka-aikaan viimeisessä kirjastossa

tämän runon oikeudet pidätetään
ja tuotto käytetään lyhentämättömänä

tätä runoa ei saa jättää yksinään huoneeseen hehkumaan
tätä runoa ei saa peittää ja tämän saa avata
vain valtuutettu asiantuntija

tämä runo oli parasta ennen ja TÄMÄN
sinä haluaisit kuulla

2.11.2014

Ote Pakinalähetyksen alusta

Kirjallisuutta vai journalismia?
Tähän kirjaan on koottu salon seudun sanomiin kirjoittamiani pakinoita muutaman viime vuoden ajalta (alkuperäinen julkaisupäivä suluissa). Olen vähäisesti korjaillut joitain tekstejä, mutta pääasiassa pakinat ovat alkuperäisessä kuosissaan.
     Pohdiskelen myös pakinan luonnetta ja pakinan kirjoittamista työnä. lähestyn aihetta häpeilemättömän subjektiivisesti: mitä minä ajattelen pakinan olevan, ja mitä lukija voi pakinoistani löytää.
     Eivätkö pakinat ole vähän vanhanaikaisia? kysyi kollega kahvipöydässä. Kyllä ne ovat, mutta muotoilisin asian kuitenkin toisin: pakinalla on pitkät perinteet. nykyaikaiset olympialaiset perustuvat antiikin olympiakisoihin. Myös pakinan juuret ovat antiikissa: jo antiikin kirjailijoilla oli pakinan piirteitä sisältäviä kirjoituksia. Pakinan varsinainen kehitys liittyy kuitenkin nykyaikaisen lehdistön syntyhistoriaan. tässä yhteydessä nykyaika tarkoittaa muutamaa viimeistä vuosisataa.
*
Ylioppilaslehden pakinoita tutkineen, niistä väitelleen ja samalla suomalaisen pakinatutkimuksen perusteoksen kirjoittaneen Kirsti Mannisen mukaan suomalaiset sanomalehtipakinat kehittyivät 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta lähtien valistuskirjoitusten ja maaseutukirjeiden kautta henkeviksi kulttuuripakinoiksi, poleemisiksi poliittisiksi pakinoiksi ja leppoisiksi humoreskeiksi.
     Suomalaisen pakinan kulta-aika sijoitetaan Venäjän vallan loppuvuosiin, 1900-luvun alussa kun toimittajat joutuivat sensuurin takia käsittelemään tärkeitä ja arkoja asioita epäsuorasti.
     Anarkistinen pakina alkoi Mannisen mukaan vakiinnuttaa asemaansa modernina tyylinä 1960-luvun lopulla. anarkistinen pakina tarkastelee yhteiskuntaa sivusta ja ulkopuolelta, eikä kirjoittaja pyri vaikuttamaan suoraan lukijoiden mielipiteisiin, vaan muokkaa heidän maailmankuvaansa epäsuorasti.
     Murrosaikana 1960-lukua pitävät myös Vesa Sisättö ja Jukka Halme, jotka venyttävät kotimaisia pakinoitsijoita esittelevässä kirjassaan pakinoinnin kulta-ajan jatkumaan juuri 1960-luvulle saakka. he toteavat tosin, että sen jälkeenkin on ilmaantunut lajityypin mestareita.
     Kulta-ajan pakinoitsijoita olivat Sisätön ja Halmeen mukaanmuiden muassa Aapeli (Simo Puupponen) ja Olli (Väinö Nuorteva), myöhempiä mestareita Bisquit (Seppo Ahti), Sinikka Nopola ja Markus Kajo.
*
Ujuttauduin sekä suomalaisen pakinan että lehdistön historiaan 1970-luvun puolivälissä. Olin 14-vuotias oppikoululainen, kun äidinkielenopettajani antoi Ollia ja Erkki-Mikaelia (Erkki-Mikael Salmi) apinoiviksi pakinoiksi kirjoittamistani kouluaineista kympin ja vähän päälle.
     Paikallinen päivälehti, nykyinen työnantajani, julkaisi kirjoitelmat. Siitä lähtien olen saanut rahaa lehtikirjoittamisesta.
     Pakina määritellään yleisesti kirjalliseksi tai suulliseksi esitykseksi, joka käsittelee ajankohtaista tai yleisölle muuten tuttua aihetta humoristisesti. Pakinassa kielellinen nokkeluus on vähintään yhtä tärkeää kuin pyrkimys vaikuttaa lukijan mielipiteeseen, ehkä tärkeämpääkin.
     Pakinoita julkaistaan painetuissa lehdissä ja verkkojulkaisuissa, ja niitä esitetään radiossa ja televisiossa – uutisten ja muun asiallisen journalismin joukossa. lukija, katsoja tai kuuntelija voivat miettiä, miksi jokin uutinen on tehty. Jos se on tehty hyvin, vastaanottaja ei joudu kuitenkaan pohtimaan, mitä siinä sanotaan. Pääkirjoituksesta pitäisi ymmärtää kertalukemalla, mikä on lehden kanta ja kolumnikin on yleensä sillä tavalla yksiselitteinen, että lukijan ei tarvitse arvailla kirjoittajan mielipidettä.
     Nykyaikainen pakina on toista maata. sen kuuluu herättää levottomuutta ja sen pitää antaa lukijalle tilaa tulkita, mitä jutulla oikein ajetaan takaa.
     Pakina voi jäljitellä puhetta, saarnaa, uutista, reportaasia, näytelmää, satua, runoa, ostoslistaa, käyttöohjetta… tyylilajeina ovat ironia, parodia ja satiiri. yhtä lailla kuin pakinaa on vaikea määritellä täsmällisesti, sen tyylilajejakin nimetään monin tavoin. Toini Rahtu toteaa, että samaa viestiä saattaa yksi kutsua ironiseksi, toinen sarkastiseksi, kolmas satiiriseksi, neljäs parodiseksi. Sari Kivistö ja H.K. Riikonen korostavat, että satiiri ei ole hyväntahtoista, eikä se pyri pelkästään hauskuuttamaan niin kuin komedia, jonka päämäärä on viihdyttää. Parodiasta satiiri eroaa siinä, että satiirin kohde ei ole kielen tai kirjallisuuden sisällä niin kuin parodian. toisaalta satiirikin hyödyntää parodiaa, ja se hyödyntää myös ironiaa tarkoittaessaan päinvastaista kuin mitä sanotaan.
     Aarne Kinnunen kutsuu humoristiksi kirjailijaa, joka kirjoittaa pakinoita tai komedioita tai joka näkee ympärillään koomisia tapauksia ja reagoi niihin välittömästi ja mielihyvää tuntien. hän ei pelkästään irvaile, vaan halua esimerkiksi osoittaa, kuinka naurettavasti jotkut ihmiset esiintyvät.
     Niin tai näin, jonkinlaisesta konstailusta on joka tapauksessakysymys, eikä se miellytä kaikkia. ”siinä missä toinen purskahtaa nauruun, toinen kiukustuu viestin hämäryydestä. siinä missä toinen pitää ironikkoa älykkäänä, asioihin vakavasti ja monelta kannalta paneutuvana totuudenetsijänä, siinä toinen pitää häntä pinnallisena pelkurina ja tyhjän höpöttäjänä, kannanottoja karttavana luistelijana”, kirjoittaa Rahtu.
*
Pakina-sanan alkuperä lienee pakista-verbissä. se tarkoittaa rupattelua ja viihdyttävää jutustelua. Pakinan harvoin käytetty synonyymi koseria on väännetty ruotsista, jonka koserie taas on peräisin ranskan causerie-verbistä. lörpöttelyä ja viihdyttävää tarinointia merkitsee sekin. suomalaisen pakinan historiasta löytyy jutustelevaa ja lörpöttelevääkin aineistoa, mutta nykyaikainen pakina on tyyliltään tiukempaa tavaraa.
     Lörpöttelyä toki esiintyy edelleen. Vesa Sisättö ja Jukka Halme esittävät, että kaikkia pakinoita ei ole tarkoitettukaan naurattamaan. Kirjoittaja voi kuvata sydämellisesti ja hyväntuulisesti elämän pieniä hetkiä ja ilmiöitä.
     Oma paikkansa maailmassa noinkin kuvatuilla kirjoituksilla on, mutta ovatko ne pakinoita vai liukuvatko ne lajityyppien välisten venyvien rajojen yli esseen, novellin tai kepeän kolumnin puolelle?
     Olen alkanut vierastaa sitä, että pakinat luetaan mielipidekirjoituksiksi. Varsinkin poliittiset pakinat ovat toki olleet kantaaottavia, mutta minun pakinakäsitykseni on niin kaunokirjallinen, että siinä mielipide on toisarvoinen asia. ainakaan pakinassa esitetty mielipide ei ole yksiselitteinen.
     Pakinoitsijan ei tarvitse kirjoittamaan ryhtyessään olla välttämättä mitään mieltä, ja toivottavasti lukijakin pystyy nauttimaan pakinasta, vaikka siinä ei otetakaan selvästi kantaa. Pakinoitsija paljastaa herkemmin, miten hän ajattelee kuin mitä ajattelee.
     ”Taiteilija peilaa aikaansa, tiedemies pyrkii synteesiin, mutta pakinoitsijalla täytyy olla aihe,” sanoo Seppo Ahti. Pakinoitsija voi pilailla melkein minkä tahansa, myös itsensä, kustannuksella ja asioilla, jotka ovat hänelle itselleenkin tärkeitä ja arvokkaita. Vaikka pakinoitsijalla ei olisikaan selvää mielipidettä käsittelemästään aiheesta, hänellä pitää silti olla näkemys itsestään, työstään, maailmasta. Pakina ei kukoista nihilismissä ja kyynisyydessä.
     Kirsti Manninen toteaa, että pakinaa ei voi lukea samanlaisinehdoin kuin pääkirjoitusta, uutista tai artikkelia. Pakina edellyttää lukijalta valpastumista, ja hänen on mentävä mukaan pakinoitsijan leikkiin. lukijalle pitää kuitenkin ilmoittaa vinjetillä tai juonnolla, että nyt leikitään ja että tähän tekstiin pitää suhtautua toisin kuin julkaisun tai kanavan muuhun aineistoon.
     Vaatimus pakinan erottamisesta muusta aineistosta sisältää olettamuksen, että muuta aineistoa on. tämä on minusta olennaista. Pakinan ominaispiirre on normipoikkeama, ja suurin osa pakinan tehosta laimenee, jos sen ympärillä ei ole uutisia, pääkirjoituksia, lukijoiden lähettämiä viestejä tai muuta toimituksellista aineistoa, josta pakina poikkeaa. kirjoittajan omassa blogissaan omissa nimissään julkaisema
kirjoitus voi olla pakinatyylinen, mutta onko se pakina? ei välttämättä, mutta bloggaajakin voi olla pakinoitsija, jos hän kirjoittaa taajaan ja säännöllisesti.
     Yksi syntymäpäiväruno ei tee runoilijaa, yksi piirros ei tee pilapiirtäjää, eikä yksi huvittava kirjoitus tee pakinoitsijaa. Manninen puhuu pakinoitsijan perspektiivistä ja siitä, että lukijan mielikuva pakinoitsijan näkökulmasta syntyy pakina pakinalta
     Pakinoitsijalta edellytetään siis tuotantoa, tunnistettavaa tyyliä ja ymmärtävää yleisöä.
*
Sanomalehtipakina on ehtymässä. Huvittaminen ja hauskuuttaminen ovat siirtyneet niin sanotulle show-teollisuudelle. Näin kirjoitti Hannu Taanila vuonna 1970 julkaistussa kirjallisuuden historiassa.
Samoihin aikoihin nimimerkki Bisquit, Seppo Ahti, alkoi nousta kansalliseen tunnettuuteen, ja hän on varmasti esikuva monelle myöhemmin aloittaneelle pakinoitsijalle; jos ei tyylillisesti, niin ainakin ahkeruuden ja ihailtavan tasalaatuisuuden takia. toki ahdin panos on merkittävä myös ”show-teollisuudessa”.
     40 vuotta Taanilan jälkeen Jyrki Pietilä totesi tutkimuksessaan kolumnin ajaneen pakinan yli. hänen mukaansa kolumnit ovat yleistyneet samassa tahdissa kuin pakinat ovat harvinaistuneet.
     Vesa Sisättö ja Jukka Halme arvioivat varovasti, että ”ehkä pakinoinnin suurin vihollinen on viime vuosikymmeniä ollut puolivillainen kolumnointi”.
     Aino Suhola, Seppo Turunen ja Markku Varis pitävät omassa oppikirjassaan pakinaa niin uhanalaisena, että se pitäisi suojella kuin liito-orava. he kirjoittavat pakinan olevan suomalaislehdistön genre ja kolumnin tuontitavaraa. Suojella siis pitäisi jotain suomalaista, jotta ulkomaalainen ei jyräisi sitä.
     Suojeluvaatimus on tietysti liioittelua, mikä sopii pakinastakirjoitettaessa. liito-oravavertaus ontuu siinä mielessä, että pakinoita kuitenkin tapaa luonnollisessa elinympäristössään päivittäin, mutta kuka on nähnyt liito-oravan?
     Pitkään jatkuneesta uhanalaisuudesta ja uhkaavasta sukupuutosta huolimatta pakinoita kirjoitetaan 2010-luvullakin. Rivit harventuvat ja harmaantuvat, mutta valtakunnallisesti tunnettuja tekijöitä on edelleen, ja harva paikallislehti pärjää ilman paikallista pakinoitsijaa.
     Nykyään mediassa on paljon muutakin uutisista erottuvaa persoonallista tai ainakin sellaiseksi tarkoitettua aineistoa kuin pakinoita. kolumniko vain on ajanut pakinan yli?
     Puhtaan kolumnin ja puhtaan pakinan erottaa toisistaan, mutta lajityyppien rajamailla on hämärää. siellä on tyyliltään vaihtelevia toimituksellisia, uutisia höystäviä ja kirjoittajan kuvalla varustettuja kommentteja ja näkökulmia. kehnoimmillaan ne ovat lehden konseptiin kuuluvaa pakkopullaa, parhaimmillaan parempaa journalismia kuin uutiset, joihin ne liittyvät.
     Kolumneissa ja kommenteissa näkee kielellistä ilottelua ja ironiaa, mikä tekee kirjoituksesta pakinan. Pakinoina taas julkaistaan juttuja, jotka eivät ole kovin hauskoja, vaikka huvittaminen on pakinan päätehtävä. ne eivät ole kolumnejakaan. kolumni ei ole epäonnistunut pakina, eikä pakina ole vitseillä höystetty kolumni.

19.10.2014

Hyvä naapuri

Se alkoi keväällä, kun olimme ensimmäistä kertaa mökillä. Oli aivan tavallinen rauhallinen sunnuntaiaamu. Olin tarkistanut linnunpöntöt, oikaissut laiturin, puhdistanut rännit, kaatanut pari kesällä pihaa pahasti varjostanutta puuta ja mietin, mitä tekisin iltapäivällä.
Silloin mereltä kuului kurkien huutoa, ja komea aura alkoi lähestyä rantaamme. Ihmettelin vähän, että onpa siinä muodostelman kärjessä iso lintu, mutta eihän se mikään kurki ollut, vaan riippuliitimellä lentävä mies, ja se laskeutui naapuritontille.

Kerroin asiasta vaimolle, mutta se sanoi, että näen näkyjä ja käski pyyhkiä hiet silmistä.


Pari päivää oli rauhallista, mutta sitten yhtenä utuisena aamuna näin, kuinka joku ui lahden yli. Vesi oli vielä aika kylmää, mutta uimarilla oli hurja vauhti päällä ja vielä painavan näköinen reppu selässä. Menin mökkiin kertomaan vaimolle, mutta hän se sanoi, että eihän tuollaisessa sumussa edes näe mitään.


Kurkistin verhojen raosta, ja sinne naapurin rantaan se uimari meni. Näytti riippuliitäjältä.


Kerran, kun istuimme löylyjen välissä saunan kuistilla, naapuritontilta kuului outoa murinaa. Nyt vaimokin kuuli, ja hiivimme yhdessä tonttien väliselle riukuaidalle. Ja mitä ihmettä! Mökkinaapuri painiskeli siellä tiikerinpentujen kanssa. Mistä tänne meidän rannalle on tiikereitä tullut?


Ovatpa söpöjä, sanoi vaimo vain, enkä tiedä vieläkään, tarkoittiko hän tiikereitä, paidatonta naapuria vai molempia.


Loppukesästä, kun olimme jo pakkaamassa tavaroita ja palailemassa kaupunkiin, tapasin naapurin aidalla.


- Sinulla on ollut värikäs kesä, minä sanoin.


- No juu. Tässä on ollut kaikenlaista. Mitä muuten tuumat, jos siirrän tätä aitaa vähän teidän puolellenne?


- Lasket varmaan leikkiä. Eihän sellaista tehdä Suomessa. Mutta jos vakavissasi kysyt, niin sanon, että ei.


- No, siirrän kuitenkin.


Jätin äijän puheet omaan arvoonsa, samaan piikkiin outojen harrastusten kanssa.


Nostin viimeisen nyssykän tavarasäiliöön, ja kurvasimme portista ulos. Taustapeilistä näin, kuinka naapuri irrotti aidantolppia.


Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 19.10.2014

Lisää tätä kirjassa Pakinalähetys 
 


12.10.2014

Kun isä lampun osti

Vastahan se oli 1880-luvulla, kun  isä lampun osti ja sanoi äidille näinikään:

– Äiti hoi, kuulehan, eiköhän ostettaisi lamppua meillekin?

Kun äiti ihmetteli, että mitä lamppua, alkoi isä kertoa, kuinka kauppamies on tuonut semmoisia lamppuja, joista yksi näyttää enemmän kuin kymmenen pärettä. Niitä kutsutaan ledeiksi, ja niitä voi polttaa vaikka sata tuhatta tuntia.

– Eikä tarvitse muuta kuin sytyttää iltasella, niin se palaa sammumatta, vaikka aamuun asti palakoon, julisti isä.

Äidin mielestä ei ollut mitään järkeä polttaa lamppua läpi yön, sadasta tuhannesta tunnista puhumattakaan. Eihän siinä saa untakaan silmäänsä, kun valo häikäisee koko ajan.

Isä väitti, että pärepuutkin alkavat olla lopussa, joten kyllä lediä pitää lähteä kirkolta hakemaan.

– Osta sitten, jos mieli tekee, sama kai minulle on, mikä palaa, pärekö vai valoa säteilevä diodi, kunhan vain kehrätä näen, sanoi äiti.

Kun isä tuli kirkolta, hänellä oli tuliaisinaan sellainen lamppu, että kun se palaa, näkee vaikka nuppineulan lattialla.

– Kirkolla kuulin myös, että Salon kaupunki se vasta on kuuluisa ledeistään, ja että tällaisen valon kehittäjät saavat vielä joskus Nobelin palkinnon, kerskui isä tiedoillaan.

– Saloonko Nobelin palkinto? ihmetteli äiti.

– Ei Saloon, vaan japanilaisille. Vaikka ei siitä tiedä. Kuulon mukaan Nobel-komitean päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen.

Tapahtui 130 vuotta sitten muutakin mullistavaa. Siihen aikaan, kun Juhani Aho kertoi öljyvalon tulosta, viritteli Johan Jakob Reinberg palkkikameransa Salon sillalle ja tähtäsi torille. Vanhin tunnetu valokuva Salosta on esillä Veturitallin näyttelyssä.

Salo on muuttunut sitten 1800-luvun lopun, mutta salolaiset eivät. Keskellä kuvaa isäntä ajaa reellä ties kuinka monennetta kierrosta pitkin Horninkatua. Osoite on tiedossa, mutta oikean oven edestä ei ole vielä vapautunut parkkipaikkaa.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 12.10.2014
Pakinoita myös kirjassa Pakinalähetys 

2.10.2014

Pakinalähetys on alkanut


Tässä Tommi Aition arvio Salon Seudun Sanomissa:

Diminutiivisen muodon mestari
TOMMI AITIO
Asko Lehtonen: Pakinalähetys. Enostone 115 s. 23 e.
Suomalaisessa päivälehdistössä on turhan paljon kolumnisteja ja ihan liian vähän pakinoitsijoita. Suhdeluku oli ennen päinvastainen, ja pakina kukoisti melkeinpä sanomalehtijournalismin kuninkuuslajina.
Asko Lehtonen on viimeisiä vanhan koulukunnan pakinoitsijoita, lyhyen muodon ja tiiviin mitan taituri ja sellaisena katoavaa lajia, jota muutaman sukupolven päästä muistellaan sapelihammastiikerin kaltaisena muinaisjäänteenä.
Äkkiseltään voisi luulla, ettei pakinoilla yleensä ja Lehtosen turinoilla erityisesti ole mitään tekemistä uutistyön kanssa. Mielikuva on kuitenkin väärä, sillä parhaimmillaan pakina syventää päivänpolttavaa uutista tehokkaammin kuin pari puisevaa pääkirjoitusta ja koreavärinen infografiikka yhteensä.
Asko Lehtosen pakinoissa erityisesti salonseutulaiset paikallisuutiset avautuvat kokonaan uuteen horisonttiin, jossa erimielinen lukija on hyvin lähellä vaihtaa mielipidettään. Tai vähintäänkin innostuu nauramaan omalle, vankalle näkemykselleen.
Pakinalähetys kokoaa Lehtosen parhaat vedot yksiin kansiin ja koska pakina on ekonominen ilmaisumuoto myös Lehtosen kirja on pieni kuin rippikoululaisen taskuraamattu, vain pikkuisen ohuempi.
Jaarittelua kaipaavien sopii lukea ihan toisia kirjoittajia, sillä Lehtonen menee aina suoraan asian ytimeen vaikka ilmitasolla näyttääkin jutustelevan nimenomaan asian vierestä.
On tärkeää huomata, että Lehtonen ei ole minimalistinen, ainoastaan diminutiivinen. Jutut ovat pikkuruisia, mutta eivät millään lailla olennaiseen karsittuja.
Sanallinen sukkeluus on pakinoitsijan elinehto, leipäpuu ja elämäntyö. Huonosanainen joutuu tyytymään kolumnien rustaamiseen, mutta Asko Lehtosen kaltainen verbaalinen kymmenottelija vangitsee yleisönsä mielenkiinnon myös silloin kun pakinan aihe ei kosketa millään lailla tai pakinassa ei edes ole aihetta.
Sellaista ei nimittäin aina tarvita. Pakinalähetyksen tilkkeeksi laadituissa ilmaisumuodon syväolemusta pohdiskelevissa miniesseissään Lehtonen muun muassa tunnustaa, että joskus hänellä on kirjoittamaan ryhtyessään tiedossa vain lause, johon pakina päättyy.
Mutta kun loppuisku eli punch on yhtä tyrmäävä kuin ”isäpiirin tiedossa”, sitä edeltävillä parillatuhannella kirjainmerkillä on ihmeen vähän merkitystä.

12.9.2014

Pakinakokoelma saatavilla näinä päivinä

Neljäs kirjani, pakinakokoelma "Pakinalähetys" tulee painosta lähipäivinä. Kysykää kirjaa kirjakaupasta, kustantajalta tai suoraan minulta.

Tässä linkki kustantajan sivuille: http://www.enostone.fi/tuotteet.html?id=1%2F118#.VBK0Q_5bH2Y.facebook

Näytteitä kirjasta löytyy tästä blogista.

17.8.2014

Rajan takaa

Olipa kerran, ei niin kovin kauan sitten, eräs maa, ei niin kovin kaukana, jossa suomalainen turisti maksoi syömisensä, juomisensa ja muunkin touhuamisensa myymällä pimeästi sukkahousuja, farkkuja ja lakkanailonpuseroita.

Kauppa oli korkeatasoista; sitä käytiin hotelleissa niin sanotusti kerroksissa. Kaikki jäi sinun, minun ja salakuuntelijan  väliseksi.

Hyvä kauppamies oli sellainen, joka palasi tammikuiselta turistimatkalta pelkissä sisävaatteissa ja ilman tuliaisia. Jos jotain oli matkaan tarttunut, oli kotona vastassa suuraakkosin esitetty kauppapoliittinen kysymys: mitä vietävää sinä toit?

Vastaus oli yleensä samovaari tai balalaikka.

Bilateraalisen idänkaupan periaatteet olivat erilaiset riippuen siitä, olivatko asialla kansalaiset vai kansakunnat. Kun delegaatioiksi järjestäytynyt vuori- ja kauppaneuvokset lähtivät liikkeelle, osattiin odottaa, että vientiponnistelujen vastapainona oli myös tuontia.

Yritystason bisnekset näkyivät Suomessa muun muassa liikenteessä. Neuvostovalmisteisia autoja liikkui teillä paljon. Halikkolaisen kansakoulu-oppikoulu-lukio-kombinaatin kasvattikin saattoi tuntea itsensä eliittikoulun ylioppilaaksi, kun kruisaili Salon kaduilla isän uudella Elitellä

Oi niitä aikoja!

Mutta, ystävät ja toverit, ne ajat ovat taas täällä.

Ihmiset kulkevat nykyään vaivattomasti rajan yli, mutta tavaran kanssa on talouspakotteiden takia vaikeampaa. Kun venäläisistä kaupoista loppuvat suomalaiset elintarvikkeet, voivat turistit helpottaa naapurin hätää.

Turistibussi hurauttaa rajan yli tavaratila täynnä sulatevoita – ihan vain omaan käyttöön. Matkustamoon mahtuu aina mukaan muutama sika. Allegron lisäksi kiskoilla kulkee maitojuna.

Ei pidä unohtaa, että itärajalla tehdään ostosmatkoja puolin ja toisin ilman pakotteitakin. Suomalaisten ja venäläisten tarpeet ja mahdollisuudet ovat erilaiset. Venäläiset ostavat ruokaa, kodinkoneita ja huviloita. Suomalaiset hakevat rajan takaa bensaa, tupakkaa ja viinaa.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 17.8.2014

15.8.2014

Käsikauppa kannattaa

Jotta kauppa kannattaisi, apteekit ovat lääkkeiden lisäksi ottaneet myyntiin lisäravinteita ja lisävalmisteita. Vaikka valikoima laajenee, proteesit eivät vielä sisälly käsikauppaan.

Tuotevalikoiman laajeneminen tarkoittaa paluuta aikaan, jolloin apteekista haettiin yskivälle lapselle rintasokeria. Rintasokeri on ohrakeitteellä maustettua kandisokeria. Sitä suosittelevat erityisesti takamaiden terveysasemilla yksinään päivystävät lääketieteen kandit. Lisensiaateilla ja tohtoreilla on tuhdimmat rohdot.

Apteekkeihin on tulossa muitakin tuotteita, joita ei luokitella lääkkeiksi, mutta joiden myyntiä ei voi uskoa kenen tahansa vastuulle.

Ensi talven flunssa-aallon harjalle nousee hittituotteeksi keuhkonputkentulehdukseen auttava pirunpaska. Kesällä on jo myyty katinliekon siemenpölyä, isotakiaisen juurta ja murskattuja ratamonlehtiä ihottumasta ja hyönteisten pistoista kärsiville.

Tee se itse -hammaslääkäri voi tulevaisuudessa ostaa väliaikaisen paikan lisäksi kipua lievittävää hullukaalia.
Luonnonsuojeluliitto pelkää, että harmaahylkeitä ammutaan liikaa, kun niiden metsästys helpottuu. Enemmän pitäisi olla huolissaan iilimadoista. Miksi nivelrikon hoidossa ehdottoman verijuotikkaan suojelussa kupataan edelleen?

Eduskuntavaalit lähestyvät. Pääministeripuolue kokoomuksella menee lujaa, mutta valtiovarainministeripuolue SDP:llä hitaasti. Puheenjohtaja Antti Rinteelle voi suositella varsinaissuomalaisten hyvin tuntemaa kanervakylpyä, jolla hoidetaan heikkoutta.

Suolaheinän siemenet ovatkin jo hankalampi poliittinen probleema. Pitäisikö kannatuksen vuoksi ottaa vai ei? Ne kun auttavat punatautiin.

Suomen koripallomaajoukkue saa Alkon valikoimiin oman nimikkoviinin. Maajoukkueen viinillä ei ole mitään tekemistä monitoimilääkkeen maahumalan kanssa.

Kaikkiin vaivoihin eivät auta apteekin rohdot ja itsehoito. Jos verenvuoto ei asetu hämähäkin verkoilla, pitää mennä terveyskeskukseen. Siellä on käytössä perinteisimmistä perinteisin hoitomuoto, jonotus. Aika parantaa haavat.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 10.8.2014

23.7.2014

Vetäydyn puheenjohtajakisasta

Aion vetäytyä SJL:n puheenjohtajaehdokkuudesta jo ennen varsinaisen kamppailun alkua ja yhdistysten järjestämiä tenttitilaisuuksia.

Tärkein syy on ehdokasasetelma. Olen harkinnut asiaa muutamien tukijoideni ja uskottujen kanssa ja olen tullut siihen tulokseen, että vetäytymiseni helpottaa tilannetta tässä vaiheessa. Kahdella suurimmalla lehdistön yhdistyksellä, SAL:lla ja HSY:llä, on omat ehdokkaansa: Hanne Aho (Otavamedia) ja Juha Keskinen (Iltalehti). SJL:n suurin jäsenyhdistys RTTL on asettunut istuvan puheenjohtajan Arto Niemisen taakse.

Turun Sanomalehtimiesyhdistyksen kevätkokous päätti, että yhdistys on valmis asettumaan lehdistön yhteisen ehdokkaan taakse.Tämä päätös on edelleen pätevä.

Puheenjohtajaehdokkaat ovat TSY:n jäsenten tentattavissa yhdistyksen laivaseminaarissa sunnuntaina 26. lokakuuta.

Journalistiliiton uusi valtuusto valitsee puheenjohtajan ja hallituksen joulukuussa. Jatkan siihen asti valtuuston puheenjohtajana. Johdan myös järjestövalmiustyöryhmää, joka mahdollisen työtaistelun alkaessa toimii keskuslakkotoimikuntana. En ole uuden valtuuston jäsen, enkä ole ehdolla liiton hallitukseen ensi kaudelle.

1.6.2014

Viinapannu myytävänä

Joukkoineen metsää haravoinut nimismies kohtasi suurta sokerisäkkiä kantavan miehen.

– Mitä nimismies etsii? kysyi epäilyttävä mies.

– Täällä pitäisi olla pontikkatehdas, vastasi nimismies.

– Niin pitäisi, niin pitäisi, säesti sokerisäkin kantaja.

Tällaista oli elämä ennen. Nyt on toisin. Poliisipäällikkö ei löydä Suomesta kohta laillistakaan viinapannua. Hallitus on valmis myymään alkoholiyhtiö Altian, ja nyt pelätään, että ostaja on ulkomaalainen, joka sulkee tehtaan Suomessa ja vie Altian Baltiaan.

Virolainen Liviko on kiinnostunut suomalaisesta viinatehtaasta. Kuluttajalle ratkaisu olisi hyvä, sillä tottumuksia ei tarvitsisi muuttaa. Jo nyt Tallinnasta raahataan lavakaupalla suomalaisena pidettyä olutta.

Yksi kevään suurista yhteiskunnallista keskusteluista onkin käyty siitä, saako bussimatkustaja tuoda Suomenlahden yli juotavaa enemmän kuin itse jaksaa kantaa.

Altiasta vasta puhutaan, mutta Destia on jo myyty. Destia on entinen Tie- ja vesirakennushallitus, sittemmin Tie- ja vesirakennuslaitos.

Todennäköistä on, että Destiankin tuotanto siirtyy ulkomaille. Suomessa tien teko on kallista ja vaikeaa. Se kannattaa siirtää minne tahansa, missä ei ole routaa. Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto kävi jo alkuviikosta Sudanissa.

Kun liikenteeseen lähdettiin, lennetään Finnairiin. Suomen valtio omistaa siitä toistaiseksi enemmistön, mutta on vain ajan kysymys, milloin sekin myydään. Koneet ovat jo enimmäkseen ulkomailla.

Sitten on vielä valtion omistama, rautateitä rakentava VR-Track. Jos sekin myydään, saattaa olla, että Turusta Helsinkiin ja takaisin nopeasti Salon läpi kulkevan junan radan rakentaa ensi vuosisadalla yksityinen rakennusfirma.

Salon alueella urakka voidaan myös antaa muodikkaasti niin kutsutulle kolmannelle sektorille. Urheiluseura Kiskon Kiskojilla olisi valmiiksi ainakin hyvä nimi.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 1.6.2014

25.5.2014

Hyvän sään aikana

Vaalipäivän sää ei ole mitätön asia. Kaiken muun arvailun keskellä pohdiskellaan, miten säätila vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen ja -tulokseen. Moni on äänestänyt ennakkoon siltä varalta, että tänään on kaunis päivä ja parempaa tekemistä.

Aihe oli jo viime vuosisadan alussa tapetilla niissä taloissa, joissa oli tapetit.

Smolenskin, Liettuan, Volhynian, Podolian ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II istui käsi poskella työpöytänsä ääressä. Vuoden 1905 syksy oli jo pitkällä. Sota Japania vastaan oli päättynyt tappioon. Tsaarin Kuriilit olivat haave vain.

Deadline painoi päälle. Lokakuu oli jo vaihtunut marraskuuksi, ja pitäisi antaa manifesti. Joskus Nikolai II toivoi olevansa joku toinen.

Mitä minä niille suomalaisille kirjoitan, jotta olisivat tyytyväisiä? mietti Nižni-Novgorodin, Tšernigovin, Polotskin, Rostovin, Jaroslavin,  Udorian, Vitebskin, Mstislavin ja koko pohjoisen alueen herra ja suuriruhtinas.

Nikke penkoi pöytälaatikkoa. Missä on sen suomalaisen Mechelinin tekemä paperi, jonka kenraalikuvernööri Obolenski toi Helsingistä?

Asiakirja löytyi, ja sen luettuaan Venäjän, Moskovan, Kiovan, Vladimirin ja Novgorodin Keisari ja itsevaltias ja Pihkovan herra nyökkäsi itsekseen. Tässä se oli! Aihe! Minä annan niille tehtävän: uudistakoot kansanedustuslaitoksensa.

Tottahan ne haluavat sinne naisiakin ja tottahan ne haluavat, että kaikki saavat äänestää, mutta tuskinpa ne saavat kaadettua tätä meidän suurta eurooppalaista unioniamme, hymähti Viron, Liivinmaan, Kuurinmaan, Karjalan, Tverin, Jugorian, Permin, Bulgarian ja muiden maiden ruhtinas.

Nikolai vilkaisi ulos, pimeään. Tähän aikaan olisi hyvä pitää vaalit, häivähti tsaarin mielessä. Hän päätti vielä täydentää manifestiaan.

Jos äänestää haluatte, tehkää se syksyllä tai talvella. Kevät ja kesä ova huonoja aikoja. Silloin kaikki menevät datshalle tai ainakin me, kirjoitti Iberian, Georgian ja Armenian herra ja hallitsija.

Siitä asti vaaliasiantuntijat ovat arvioineet myös säätilan vaikutusta tulokseen.

22.5.2014

Näin vastasin Journalistin kysymyksiin puheenjohtajaehdokkaille

Olen ehdolla Suomen Journalistiliiton puheenjohtajaksi. Journalisti-lehti haastatteli kaikki puheenjohtajaehdokkaat. Tiivistetyt vastaukset julkaistiin lehden numerossa 7/2014. Editoimattomat versiot ovat tässä:

Miten kehittäisit (puheenjohtajana) Journalistiliiton toimintaa?

Haluan tiivistää johdon, toimiston, työpaikkojen ja yhdistysten välistä yhteyttä. Jatkuvassa yt-kierteessä pääluottamusmiehet ja toimitusosastot tarvitsevat kaiken tuen, mitä liitto voi antaa. Keskittyisin edunvalvonnassa ja suhdetoiminnassa olennaiseen, asioihin, joilla on todellista merkitystä jäsenten elämään. Liiton menestyksen kannalta on välttämätöntä, että kaikki toimivat samojen päämäärien hyväksi riippumatta työpaikasta, asuinpaikasta tai työn tekemisen muodosta. Tavoitteeni on myös parantaa media-alan toimijoiden välistä yhteistyötä työpaikkojen turvaamiseksi.

Mitkä ovat liiton tärkeimmät työehtotavoitteet?

Työehtosopimuksista puhuttaessa tärkein tavoite on pitää kiinni siitä, että yleissitovia sopimuksia tehdään tulevaisuudessakin ja niitä kunnioitetaan. Sopimusjärjestelmän rapauttamisyrityksiä vastaan on taisteltava. Kaikkia sopimuksia on parannettava työmarkkinoiden ja työelämän muuttuessa.

Työehtosopimuksilla sovitaan vähimmäisehdoista; kauppaa käydään ajasta ja rahasta. Käytetystä työajasta pitää saada mahdollisimman hyvä korvaus eli palkoista on puhuttava, vaikka merkittäviä korotusmahdollisuuksia ei olisi. Työpaikoille pitää taata tessillä luottamusmies ja hänelle korvaus työstä, vaikka konsernissa journalisteilla olisikin yhteinen pääluottamusmies.

Työehtosopimukset ja lait mahdollistavat jo nyt joustavia ratkaisuja, jotka palvelevat sekä työntekijöiden jaksamista että työantajan kaipaamaa tuottavuuden paranemista.

 Miten (puheenjohtajana) parantaisit freelancereiden asemaa?

Toteuttamalla liiton freelance-strategiaa. Freelancereiden edunvalvontaa pitää jatkaa samalla tarmolla kuin työsuhteisten. Freelancereiden yleinen ansiotaso on saatava sellaiseksi, että valinta työsuhteisen tai freetyötä tekevän välillä perustuu johonkin muuhun kuin hintakilpailuun.

Yleisradiossa ja MTV:ssä on free-sopimus, ja liiton toimintaohjelmissa on aivan oikein linjattu, että kaikki jäsenet pitää saada työehto- tai muiden sitovien sopimusten piiriin. Tekijänoikeuksien luovutuksesta saatavat korvaukset ovat niinikään kaikkien SJL:n jäsenten edunvalvonnan ydintä.

Freetyötä ostavat liiton jäsenet varmasti tietävät, mikä on työn todellinen arvo ja hinta, mutta työantajia pitää tästä vielä valistaa.

Freelancereiden edunvalvonnassa tiivis yhteistyö SJL:n ja SFJ:n ja myös muiden ammattijärjestöjen kanssa on erityisen tärkeää. Itsensätyöllistäjien sosiaaliturva, neuvotteluoikeus ja työsuhdeturva on muidenkin kuin SJL:n huoli.


Pitäisikö SJL:n liittyä johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön? (Jos kyllä, niin mihin?)

Ei pidä. Nykyinen yhteistyö keskusjärjestöjen kanssa riittää.

Voiko SJL mielestäsi hyväksyä kaikki halukkaat jäsenikseen? (Jos ei, mitä ehtoja asettaisit jäseniksi hyväksyttäville?)

Kaikkia halukkaita ei oteta jäseniksi, mutta SJL voi hyväksyä jäsenikseen kaikki, jotka tekevät journalistista työtä ammattimaisesti. Journalismi voi olla osa työtä tai osa-aikaista.

Pitäisikö liiton aktiivisesti hankkia jäsenilleen yritysten tarjoamia etuja?

Ei pidä.

SJL:n talous on sen varassa, että liiton sijoitukset tuottavat hyvin. Miten tasapainottaisit talouden?  

Liiton taloutta on hoidettu hyvin. Luotan siihen, että pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti hoidetut sijoitukset tuottavat edelleen. Jäsenkriteerien lieventäminen tuo uusia jäseniä ja hieman lisää tuloja. Jäsenmaksuja on varaa korottaa, mikäli liiton toiminnan ja palveluiden ylläpitäminen sitä vaatii. Minusta ei ole juuri mahdollista karsia palveluja tai vähentää liiton henkilökuntaa. Valtuuston kokoa voidaan pienentää, mikä tuo jonkin verran säästöä. Hallituksenkin kokoa voidaan miettiä.

Osastoille ja yhdistyksille palautettavan jäsenmaksuosuuden suuruutta pitää aidosti arvioida vuosittain ja punnita paikallisen toiminnan suhdetta liiton muuhun toimintaan. Kun toiminta on aktiivista ja edunvalvonnan tai koulutuksen kannalta hyödyllistä, sille pitää myös löytyä rahaa. Liiton vapaa-ajanasunnot eivät ole ydintoimintaa. Niistä voidaan tarvittaessa luopua, mutta myynnistä saatuja rahoja ei pidä syödä vaan sijoittaa.

Kannatatko eläkeläisjäsenmaksua? Mitä palveluita liiton pitäisi antaa eläkeläisille mahdollista jäsenmaksua vastaan?

Kannatan periaatetta, että kaikki jäsenet maksavat jäsenmaksua, eikä jäsenmaksusta vapautettuja ryhmiä ole. Tällä hetkellä kaikki muut, paitsi eläkeläiset maksat jäsenmaksua, ja maksu pitäisi ulottaa ainakin tuleviin eläkeläisiin. Palveluja ovat muun muassa lehti, jäsenkortti ja yhdistysten järjestämät tilaisuudet.

Journalistiliitossa on 22 valiokuntaa tai työryhmää. Onko määrä sopiva?

Valiokuntien ja työryhmien määrää voidaan karsia. Ne eivät ole itsetarkoitus. Niitä tarvitaan, jos ne parantavat hallitukselle tehtävien esitysten valmistelua. Pääkriteerinä olkoon kuitenkin toiminta, ei säästäminen.

Pitääkö SJL:n puheenjohtajan olla myös tulevaisuudessa liiton toimiston esimies. Millainen esimies itse olisit?

Pitää olla. Se on olennainen osa puheenjohtajan tehtävää. Jokainen työyhteisö ansaitsee läsnä olevan ja kantaa ottavan esimiehen. Mitä paremmin ja tehokkaammin liiton toimisto toimii, sitä parempaa palvelua jäsenet saavat. Olen toiminut työpaikallani vuosia lähiesimiehenä ja olen kiinnostunut esimiestyöstä, ihmisten johtamisesta ja siitä, miten töitä organisoidaan. Tämän takia olen opiskellut työn ohessa mm. työ- ja organisaatiopsykologiaa. Tunnen melko hyvin liiton toimiston toimintaa ja tiedän, että jäsenillä on oikein johdettuna käytettävissään kunnioitettava määrä asiantuntemusta.

Pitäisikö peräkkäisten puheenjohtajakausien määrä rajata (esimerkiksi kahteen)?

Ei pidä.

Haluatko, että Journalisti ilmestyy paperilla ainakin seuraavan puheenjohtajakauden loppuun asti joulukuuhun 2018?

Haluan.

HENKILÖTIETOJA:


Yhdistys:
Turun Sanomalehtimiesyhdistys, TSY
 

Ikä:
53

Kotipaikka:
Salo

Koulutus:
yo-merkonomi (Salon kauppopplaitos 1981)
 

Työuran tärkeimmät vaiheet:
Olen tehnyt toimittajan työtä vuodesta 1980, vuodesta 1987 lähtien Salon Seudun Sanomissa toimittajana, toimitussihteerinä ja uutistuottajana. Nyt toimin yhteiskuntatoimituksen esimiehenä ja uutistuottajan sijaisena.

Tärkeimmät luottamustoimet:

Vuodesta 2006 liiton valtuuston puheenjohtaja ja vuodesta 2013 TSY:n puheenjohtaja. Vuodesta 1990 lähtien eri tehtävissä: osaston puheenjohtajana, pääluottamusmiehenä, henkilöstön edustajana yhtiön johtoryhmässä, liiton valtuutettuna sekä hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana, tes-neuvottelijana ja keskuslakkotoimikunnan puheenjohtajana. Toisen "työni" tärkeimpiä ansioita ovat kolme julkaistua runokokoelmaa.


11.5.2014

Metsä puilta

Teijon kansallispuistossa saa ehkä sittenkin metsästää – jos ei hirviä, niin ainakin valkohäntäkauriita. Muut alueen vieraslajit, kuten golfaajat ja kyläkoulun pelastamiseksi paikkakunnalle asukkaiksi värvätyt pääkaupunkiseutulaiset ovat turvassa.

Metsästysvaatimuksen taustalla on ajatus, että jos muualla, niin miksei meilläkin. Ympäristöministeriö otti tästä onkeensa, ja tähtäimessä on nyt ratkaisu, joka antaa enemmän kuin pyydetään.

Lakia muutetaan niin, että Teijolle tulee Suomen monipuolisin kansallispuisto. Siellä sallitaan kaikki, mikä on sallittua jossain muualla. Toteutus vaatii ponnisteluja, mutta siitä selvitään seinämaalaajan työmuraalilla.

Teijolle tuodaan poroja. Paliskunta vihitään talkoilla kunnostetussa kyläkirkossa. Alueen suojeltavien eläinlajien listaan lisätään suopunkki, jota saa erikoisluvalla edelleen heittää.

Kullankaivajat voivat  nostaa turvetta kämppiään varten. Kaivaa saa vain käsin, ja huuhdonnassa on käytettävä biohajoavaa huuhteluainetta.

Selkämeren kansallispuistossa saa metsästää harmaahylkeitä, mutta suolaisen veden halli ei menestyisi teijolaisessa järvessä makeilevien kirjolohien kanssa. Kalatkin ovat kurittomia. Niitä yritetään istuttaa, mutta ne vain uivat.

Helpommin sen sijaan onnistuu toinen selkämerellinen erikoisuus. Saloon rakennetaan ydinvoimala, jonka lauhdevedet juoksutetaan Teijon vesiin. Sivutuotteena syntyy sähköä.

Kansallispuiston vakuutetaan vaikuttavan myönteisesti paikalliseen talouteen. Tässäkään ei jäädä odottelemaan, millaisia murusia retkeilijän rinkasta putoaa. Salosta rakennetaan metropoli, sillä Espoon Nuuksiokin on sellaisen reunalla. Pelkästään Espoon asukastiheydellä Saloon saadaan 1,7 miljoonaa ihmistä.

Kaiken kruunuksi Teijolle perustetaan Urho Kekkosen kansallispuiston mallin mukaan Niinistön kansallispuisto. Etunimi jätetään pois. Kävijät saavat vapaasti valita, viittaako nimi tasavallan presidenttiin vai ympäristöministeriin: setä Sauliin vai veljenpoika Villeen.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 11.5.2014

19.4.2014

Neljän tähden ehtoollinen

Neljän tähden ehtoollisen erikoislähetys. Mukana kaksitoista opetuslasta. Seuraa jatkoja netissä.

Ruokalistalla oli pelkkiä Välimeren herkkuja, paljastaa majatalonpitäjä. Kokeile reseptejä kotona.

Hiljaisen viikon paineet purkautuivat. Tunnelma sähköistyi Öljymäellä.

Kiivastun turhan herkästi, pahoittelee Pietari.

Kuka korvaa? kysyy ylipapin palvelija. Lue lääkärinlausunto täältä.

Tiliepäselvyyksiä prokuraattorin kansliassa. Temppelin varoilla rakennettu vesijohtoja. Pontius Pilatus vaikenee.

Peli koveni pääsiäisen alla. Kaifas kiristi Pilatusta. Lue salainen kirjeenvaihto viikonlopun erikoisnumerosta!

Kuulustelupöytäkirjat paljastavat: syytteet Jeesusta vastaan hataralla pohjalla.

Poliittinen ajojahti? Oikeusmurha? Uskonnon synty? Totta vai tarua? A-Talk pääsiäisen ytimessä.

Jeesus vai Barabbas? Nyt peukutetaan!

Pilatus vetäytyy vastuusta: Pesen käteni!

Mitä minä sanoin! Pilatuksen vaimo kertoo enneunestaan. Vain meillä.

Kuka kavalsi Jeesuksen? Pääepäilty Juudas suorassa lähetyksessä. Osallistu Twitterissä.

Tuli pimeää, ja aivan kuin esirippu olisi revennyt. Lue silminnäkijän kertomus.

Pääsiäisaamun yllätys: hauta oli tyhjä! Katso video.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 19.4.2014

13.4.2014

Ruotsinlaivaan

Björn Wahlroos on muuttanut kirjansa Ruotsiin. Tämä ei tarkoita, että hän olisi purkanut Lundiansa ja ajanut pakettiautolla Joensuun kartanosta Turun satamaan. Kirjoilla viitataan kirkonkirjoihin eli seurakunnan jäsenluetteloon.

Uutinen Wahlroosin muutosta on nostattanut tunteita. Puhutaan rikkaan ihmisen asioista melkein mitä tai miten vain, mukana on helposti kateutta, vaikka se on yksi seitsemästä kuolemansynnistä ja vie kalatkin vedestä ynnä fasaanit puutarhasta.

Kun unohdetaan kaikenlaiset arpajaiset, rikastua voi oveluudella tai kovalla työllä. Ahneudestakin on apua. Kun ahne ei onnistu, hänestä tulee kade.

Kovan työn merkitystä havainnollistaa tuttu tarina kahdesta lapsuudenystävästä, jotka tapasivat aikuiselle iällä. Toisesta näki jo kauas, että vaurautta oli kertynyt.

– Sinua näyttää lykästäneen, sanoi kaveruksista köyhempi.

– En voi valittaa, vastasi toinen vaatimatonta teeskennellen.

– Mitä oikein olet tehnyt?

– Koulun jälkeen meni muutama vuosi vain elämää ihmetellessä. Sitten tartuin itseäni niskasta kiinni ja ostin parin kengännauhoja.

– Kengännauhoja?

– Kyllä. Tyrkytin aikani ja sain ne kaupaksi hyvällä voitolla. Sitten otin kaksi paria ja myin ne. Sitten ostin neljä paria ja

– Arvaan: myit ne.

– En ehtinyt. Perin Amerikan-tätini.

Salon väkiluku on laskenut jo jonkin aikaa. Suuri syy on se, että kaupungista ei löydy työtä. Tällaisessa tilanteessa on positiivista, että kaikki muuttajat eivät joudu hankaluuksiin, vaikka eivät saisikaan asuntoaan heti kaupaksi.

Toisaalta, jos asumisvaihtoehdot olisivat komea koti vanhassa kerrostalossa Tukholman Strandvägenillä tai vanha maatilan päärakennus Halikonjoen suistossa, saattaisin kotiseuturakkaudesta huolimatta pakata kirjat ja lähteä satamaa päin.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 13.4.2014

6.4.2014

Sähkömahorkka

Muuan kansanedustaja kehui viime vuosituhannella, että hänen aerosolinsa ei vaikuta otsonikerrokseen, koska hän suihkuttaa kainalonsa aina sisällä.

Sittemmin tiedon taso ihmisen toiminnan vaikutuksista ilmastoon on noussut. Tiedämme nyt, että jos ei muutoksia tapahdu, tapahtuu muutos. Ilmastopoliittisen ikiliikkujan periaate on, että jos ilmastotavoitteet eivät muutu, ilmasto muuttuu. Ja jos ilmasto muuttuu, kellään ei ole kivaa.

Vai onko sittenkin?

Kun lämpötila nousee, kasvukausi Suomessa pitenee ja viljely voi monipuolistua. Maataloustukea saisi kauran viljelyyn jopa Inarissa. Kaurahan on siitä erikoinen vilja, että leipää saa kutsua kauraleiväksi, jos leipuri on syönyt aamulla kaurapuuroa.

Lämpeneminen tuo myös viinitarhat Suomeen, mutta onko se hyvä? Koko Eurooppahan on vaikeuksissa etelän fiinien viinimaiden takia.

Marketin vihannes- ja hedelmätiski saattaa näyttää muutaman kymmenen vuoden päästä toisenlaiselta kuin nyt. Puoliraakojen kotimaisten tomaattien rinnalla on puoliraakoja kotimaisia päärynöitä.

Suomessa on ollut lämmintä ennenkin, kivikautisen Suomusjärven kulttuurin aikana. Se lysti loppui lyhyeen, ja kivikausikeskuskin suljettiin jo vuosia sitten.

Ilmastonmuutokseen vaikutetaan muun muassa energiapolitiikalla. Energian tuotannon pitää olla turvallista, se ei saa perustua uusiutumattomiin luonnonvaroihin, eikä se saa pilata maisemaa. Kun tuotanto on lisäksi halpaa, kaikki reunaehdot on täytetty ja maailma pelastuu.

Energiapolitiikkaa on, rakennetaanko Suomeen ydin- vai tuulivoimaloita. Ydinvoimalan jätteet ovat ihmisen mittapuulla ikuinen ongelma ja entä jos sattuu onnettomuus? Suunniteltujen tuulivoimaloiden naapurustossa taas jo rakentamistakin pidetään onnettomuutena.

Oman lisänsä ydinvoimakeskusteluun on tuonut niin kutsuttu Ukrainan tilanne ja venäläinen energiayhtiö Rosatom, mutta täytyyhän venäläisyhtiö ottaa mukaan leikkiin. Miten muuten saataisiin virtaa perinteiseen sähkömahorkkaan?

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 6.4.2014